Idyllisessä Plastiikkakirurgisessa sairaala KL:ssä aivan Helsingin keskustassa alansa huippuammattilaiset korjaavat modernein ja hellävaraisin välinein ja keinoin ajan tai raskauden mukanaan tuomia ulkonäkömuutoksia.

Plastiikkakirurgisessa sairaalassa vaalitaan intiimiä ja lämmintä tunnelmaa.
Esteettinen kirurgia mielletään kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri Asko Salmen mielestä edelleen usein turhaksi ja tyhjänpäiväiseksi. Kokemuksesta hän tietää, että suomalainen todellisuus on aivan toisenlainen.
– Esteettinen kirurgia on suurimmaksi osaksi vanhenemismuutoksien konservointia ja menetettyjen muotojen ja piirteiden palauttamista. Esteettinen plastiikkakirurgia ei vain korjaa ajan ja raskauden tuomia muutoksia, vaan sillä on usein erittäin suuri merkitys myös asiakkaan psyykkiselle tasapainolle ja hyvinvoinnille.
Sanojensa vakuudeksi Salmi esittelee Plastiikkakirurgisen sairaalan yhdessä Tampereen yliopistollisen sairaalan plastiikkakirurgian yksikön kanssa tekemää tutkimusta. Siinä seurataan rintojen suurentamisen, vatsanpeitteiden kiristämisen ja rasvaimun vaikutusta potilaiden mieleen ja elämänlaatuun. Tutkimukseen osallistuu 210 vapaaehtoista klinikalla leikattua naista.

Ammattilaisten työn apuvälineinä Plastiikkakirurgisessa sairaalassa ovat huippulaitteet.
Sairaala KL lähti tutkimustyöhön, koska esteettisen kirurgian vaikuttavuudesta potilaiden elämänlaatuun tai psyykkeen on hyvin vähän tutkittua tietoa eikä tekniikoita ole juuri kehitetty.
– Oma tutkimus antaa syvyyttä ja mielenkiintoa työhön. Meillä periaatteena on tutkia, mitä on tehty ja miettiä kaiken aikaa mitä parantaa. Pyrimme minimoimaan komplikaatiot, maksimoimaan hyödyt ja tekemään kerralla kuntoon. Varmat tekniikat ja hyvä työ antavat parhaat mahdollisuudet onnistua tässä nollatoleranssikirurgiassa. Alustavat tulokset ovat Asko Salmen mielestä erittäin kannustavia.
– Kaikissa ryhmissä asiakkaiksi tulevilla oli kanssasisariaan enemmän masennusta ja ahdistusta ja he kärsivät elinvoimaisuuden laskusta. Myös pyrkimystä laihuuteen ja tyytymättömyyttä vartaloon esiintyi runsaasti. Toimenpiteen jälkeen puolen vuoden seurannassa masentuneisuus ja itsetunto paranivat. Itsensä korostunut tarkkailu väheni merkittävästi ja luottamus ihmisiin koheni.

Plastiikkakirurgisessa sairaalassa on kaksi ajanmukaista leikkaussalia ja kuusipaikkainen heräämö.
Rintojen suurennusleikkauksen tyypillinen asiakas on noin 35-vuotias perheenäiti. Siihen sairaala KL on kehittänyt menetelmiä, joilla suurimpana ongelmana ollut rintojen kovettuminen on onnistuttu välttämään täysin. Implantteja on asetettu jo yli 400.
Vatsanpeitteen kiristys tehdään keskimäärin 42 vuoden iässä ja myös siihen on kehitetty entisen kivuliaan menetelmän tilalle oma menetelmä. Rasvanpoistossa käytetään ultraääneen perustuvaa UltraShape-menetelmää, joka on ainoa tieteellisesti todistettu pysyvä rasvanpoistaja.
Rasvaimuissa käytetään kudosystävällistä ja nopean toipumisen antavaa vesisuihkumenetelmää. Uusia pysyviä tuloksia antavia menetelmiä yritetään parhaillaan keksiä kantasolusiirtojen pohjalta.
Viisikymppisen tavallisin ongelma ovat silmäluomet. Niitä leikattaessa käytetään sairaala KL:ssä radiotaajuusveistä, jota Asko Salmi pitää ehdottomasti parhaana ja tarkimpana tekniikkana.

Sairaalassa tehdään vuosittain toista tuhatta plastiikkakirurgista toimenpidettä.
Uutena hoitomuotona on aloitettu hiustensiirrot paikallispuudutuksessa kahden kokeneen hoitajan ammattitaidolla. Plastiikkakirurgisessa sairaalat työskentelevät Asko Salmen lisäksi kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkärit Peter Lilius, Hilkka Peltoniemi ja Vesa Juutilainen, joka on myös ortopedian erikoislääkäri. Ihotautien erikoislääkäri Hanna Raitio tekee esteettistä ihonhoitoa, kuten syvävaikutteisia kuorintoja, measoterapiaa ja botox-hoitoja. Syksy ja talvi ovat parasta aikaa plastiikkakirurgisille toimenpiteille. Silloin iho ehtii tervehtyä rauhassa ennen aurinkoa ja helteitä.
Plastiikkakirurginen sairaala KL
Uudenmaankatu 38
00120 Helsinki
Puh. 020 766 9390, 014 4460600
(varmimmin klo 9-16)
www.sairaalakl.fi