Yrityskuvalehti

KoulutusAikuiskoulutus

Keravan lukio ja aikuislukio avaa monia opinpolkuja

Keravalla yhdistettiin viime syksynä samassa talossa toimivat Keravan lukio ja Keski-Uudenmaan aikuislukio uudeksi oppilaitokseksi, jonka nimi on Keravan lukio ja aikuislukio. Tämän tarkoituksena on laajentaa entisestään mahdollisuuksia opiskelijoiden joustaviin ja henkilökohtaisiin oppimispolkuihin.

Opinto-ohjaajat Tapani Saarinen ja Terhi Kurri auttavat opintien alkuun ja tukevat matkalla omaan tavoitteeseen.

Opinahjossa järjestetään nuorten ja aikuisten lukiokoulutusta, aikuisten  perusopetusta mukaanlukien maahanmuuttajien koulutus sekä perusopetuksen lisäopetusta eli 10-luokan opetusta.

Monipuolisten mahdollisuuksien viidakossa ei opiskelijan tarvitse samoilla yksin ja epätoivoisena. Ohjausta ja tukea on saatavissa tarpeen mukaan kädestä pitäen, lupaavat opinto-ohjaajat Tapani Saarinen ja Terhi Kurri. Saarinen on aikuislukion opiskelijoiden apuna, Kurri päivälukion puolella.

Maahanmuuttajien koulutuksessa opiskelevat tekevät Keravan lukiosta ja aikuislukiosta monikulttuurisen yhteisön. Värikkyys näkyy sekä arjessa että erilaisissa tapahtumissa ja juhlissa.

Ikä ei rajoita oppimista

– Kun aikuinen saa kipinän opiskelun alkuun, opintosuunnitelman tekoon kannattaa käyttää tovi aikaa. Tavoitteita ja mahdollisuuksia on monia, mutta opiskelun pitää solahtaa järkevästi ja sujuvasti muuhun elämään. Silloin  motivaatio säilyy hyvänä ja tulosta syntyy, tietää Tapani Saarinen.

Aikuislukiossa voi opiskella joko ylioppilastutkintoon tähdäten tai vain joitakin aineita opiskellen. Opiskelu on mahdollista lähiopetuksessa tai etäkursseilla. Opiskelijat ovat 17–70-vuotiaita.

– Arvosanojen korottajat ovat yksi selkeä ryhmä. Oppiaineista kielet ja matemaattis-luonnontieteelliset aineet ovat suosituimpia. Jatko-opintoihin pääseminen on usein vahva motivaattori, Terhi Kurri kertoo.

– Kielissä opiskelijoilla on varsin laajat valintamahdollisuudet: englantia, ruotsia, espanjaa, ranskaa, saksaa, venäjää ja suomea. Varsinkin espanjan opiskelu on suuri hitti. Mahdollisuudet kasvavat entisestään, mikäli opiskelija pystyy osallistumaan myös päivätunneille.

Lähes poikkeuksetta kursseille mahtuu mukaan uusia opiskelijoita, toteaa opinto-ohjaaja Tapani Saarinen. Aikuislukiossa voi suorittaa myös tietokoneen A-ajokortin tai kansalaisen @-kortin.

Yhteystiedot

Keravan lukio ja aikuislukio
Keskikatu 5
04200 Kerava
Puh. 040 318 2431

Sähköpostiosoitteen alkuosa:
aikuislukio
Sähköpostiosoitteen loppuosa:
kerava.fi


www.edu.kerava.fi/aikuislukio

Powered by Ubique Oy