Opiskele uusi kieli, preppaa pääsykokeisiin, kirjoita ylioppilaaksi, suorita peruskoulu, korota päättötodistuksen arvosanoja tai jatka aikaisempia opintoja. Perinteikäs Töölön yhteiskoulun aikuislukio on jatkuvasti kehittyvä opinahjo!

- Olemme kaikille avoin aikuislukio. Aikaisemmat opinnot, esim. peruskoulun keskiarvo, eivät vaikuta opiskelijavalintaamme. Kursseja järjestetään säännöllisesti ja opinnot on mahdollista aloittaa ympäri lukuvuoden milloin tahansa, rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomola kertoo.
– Opiskelija voi valita oman elämäntilanteensa mukaan joustavasti lähi-, etäja verkkokursseja. Yhdessä opiskelijan kanssa pohtiessa löydämme kullekin sopivimman opiskelumuodon, opintoohjaaja Leena Ervasti lisää.
– Meillä voi opiskella sekä lukion että peruskoulun yksittäisiä aineita. Uutena kielenä aloitamme tänä syksynä pitkän espanjan opetuksen. Lisäksi koulussamme voi suorittaa atk-ajokortin ja vuosittain järjestämme kursseja ajankohtaisista yleissivistävistä aihealueista. Suunnitteilla on esimerkiksi kurssi eri kulttuurien kohtaamisesta. Myös ammatillisen tutkinnon ohella voi kirjoittaa ylioppilaaksi. Teemme kaksoistutkintoyhteistyötä Suomen Liikemiesten Kauppaopiston, Liiketalousopisto Helmin sekä Helsingin Diakoniaopiston kanssa. Yhteistyö mahdollistaa kahden tutkinnon samanaikaisen suorittamisen, Marja-Leena Ruha-Tuomola kertoo.
Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa voi palata peruskoulun opintojen pariin, jos ne aikoinaan jäivät kesken. Luokissa ahkeroi kaiken ikäisiä opiskelijoita sekä nuorempia että vanhempia, jotka haluavat päivittää tarvitsemiaan tietoja ja taitoja esim. palatessaan työelämään pidemmän tauon jälkeen.
– Useat jo eläkeikäiset opiskelijamme tulevat harrastusmielessä opiskelemaan mm. kieliä. Moni onkin todennut lähteneensä koulunpenkille ”aivojumppaan, pitämään mielen virkeänä”, opinto-ohjaaja Leena Ervasti kertoo.
Töölön yhteiskoulun aikuislukio on kotoisa ja joustava opinahjo. Opiskelijoita ja heidän toiveitaan kuunnellaan ja opintoihin liittyvistä pulmista esim. lukivaikeudesta tai jännittämisestä koe- ja luokkatilanteissa voi tulla juttelemaan henkilökunnan kanssa.
- Tukirakenteemme ovat todella toimivat. Haluamme edistää opiskelutavoitteiden toteutumista, tukea pulmakohdissa ja auttaa opiskelijoita tekemään opiskelustaan mahdollisimman sujuvaa, Leena Ervasti kertoo.
Aikuislukiomme sijaitsee erinomaisella paikalla Olympiastadionia vastapäätä ja meille on helppo tulla niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä.
Tervetuloa tutustumaan kaikille avoimeen aikuislukioomme!
Töölön yhteiskoulun aikuislukio
Urheilukatu 10-12
00250 Helsinki
Puh. 09-4342 0236, 4342 0250
www.tyk.fi