Yrityskuvalehti

KoulutusAmmattikorkeakoulu

Laurea Otaniemi luo hyvinvointia ja yrittäjyyttä

Espoossa Active Life Villagessa yhdessä hyvinvointialan yritysten kanssa toimivassa Laurea-ammattikorkeakoulun Otaniemen paikallisyksikössä koulutetaan tulevia hyvinvoinnin ja yrittäjyyden osaajia. Laurean kumppaneina on useita hyvinvointialan palvelu- ja teknologiayrityksiä, korkeakouluja, kolmannen sektorin organisaatioita sekä Espoon kaupunki.

Laurea Business Ventures.

Meille on erityisen tärkeää, että hyvinvointipalveluiden kehittämisessä otetaan huomioon palveluiden käyttäjien kokemukset ja tarpeet, korostaa Laurea Otaniemen tutkimusvastaava yliopettaja Paula Lehto.

HyvinvointiTV:n asiakas.

Hyvinvointia e-palvelujen avulla

HyvinvointiTV® on Laurean Otaniemen, eri yritysten ja kuntien yhteisen tutkimus- ja kehitystyön tulos. Palvelukonsepti perustuu virtuaalisiin, hyvinvointia tukeviin ohjelmiin ja palveluihin, jotka tuotetaan asiakkaille vuorovaikutteisen kuvayhteyden avulla. HyvinvointiTV on saanut myös kansainvälistä huomiota muun muassa Aasiassa.

Meneillään olevassa EAKR:n rahoittamassa Turvallinen Koti -hankkeessa HyvinvointiTV:n toimintaa jalkautetaan osaksi eri organisaatioiden palvelutarjontaa.

– Käyttäjinä meillä on esimerkiksi palvelutaloissa sekä yksityishenkilöitä omissa kodeissaan. Ikäihmisten lisäksi ohjelmaa tuotetaan nykyisin lastensuojelun lapsiperheille ja nuorille, kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, kertoo projektipäällikkö, lehtori Johanna Leskelä.

Ohjelmatarjonta koostuu muun muassa ohjatuista toimintatuokioista, interaktiivisista keskusteluohjelmista ja asiantuntijatapaamisista. Myös lääkärin ja fysioterapeutin konsultaatiot sekä kirjaton palvelut mahdollistuvat suoraan kotiin HyvinvointiTV:n välityksellä.

– Palvelu on otettu vastaan todella hyvin. Monet kertovat löytäneensä tätä kautta tiedon lisäksi myös uusia ystäviä, joiden kanssa saatetaan rupatella pitkäänkin, kertoo lehtori Pirkko Sassi.

Uudenlaisia uria opiskelijoille

– Otaniemessä toimivan Laurean yrittäjyyden ja liiketalouden kehittämisyksikön (Laurea Business Ventures) opiskelijat suorittavat kaikki opintonsa omaa yritysideaansa kehittäen tai erilaisissa kehittämishankkeissa aidosti alueen yritysten kanssa. Selkeänä tavoitteena on edistää uusien yritysten syntymistä, toteaa yliopettaja Vesa Taatila.

Laurean kehittämä Helsinki Metropolitan Entrepreneurship Academy on Suomen suurin yrittäjyysmyönteisyyttä edistävä hanke. Yrittäjyyttä tuodaan siinä esille vaihtoehtoisena uravalintana.

– Tämä on aktivoiva verkosto, jonka ohjelmat ovat avoimia ja pääosaltaan maksuttomia kaikille osallistujille. Yrittäjyystiistain tilaisuudet vetävätkin mukaan suuren joukon. Lisäksi järjestetään erilaisia työpajoja. Esimerkiksi  terveydenhoitaja tai alalle aikova voi löytää uralleen hyvinkin perinteistä poikkeavan polun, toteaa projektipäällikkö Juha Pullinen, kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija.

Euroopan huippuyliopistoissa, kuten Cambridgessä, on järjestetty yrittäjyysleirejä, joiden lisäinnoituksesta on poikinut pitkälle toistakymmentä yritystä.

Haluttua amk-koulutusta Espoossa

Laurea Otaniemessä on 900 opiskelijaa, joista 200 opiskelee englanninkielissä koulutusohjelmissa. Koulutusohjelmissa voi suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Lisäksi on ammatillisia erikoistumisopintoja.

Hakuaika syksyllä 2010 alkavaan tutkintokoulutukseen on 1.3.–16.4. Vaihtoehtoina on nuorten amk-koulutuksessa fysioterapeutin, sairaanhoitajan, sosionomin, terveydenhoitajan ja tradenomin koulutus. Uutta osaamista terveydenhuoltoon tuo uusi ylempään amk-tutkintoon johtava Kliinisen  asiantuntijan koulutusohjelma.

Keväämmällä tulevat hakuun uudet Interaktiivisen e-palveluohjauksen erikoistumisopinnot, jotka on tarkoitettu terveydenhuollon ja it-alan  asiantuntijoille, joilla on amk-koulutus. Koulutus antaa valmiuksia virtuaalien hyvivointipalvelujen tuottamiseen.

Yhteystiedot

Laurea ammattikorkeakoulu
Vanha maantie 9
02650 Espoo
Puh. (09) 8868 7400
Faksi (09) 8868 7401
www.laurea.fi

Hae palveluita

Kyllä!
Haluaisin artikkelin Yrityskuvalehteen!

Powered by Ubique Oy