Keudassa on kiva opiskella ja sieltä valmistutaan työelämään huippuammattilaisena. Näin siksi, että ammatillinen opetus on korkealaatuista, koneet ja laitteet edustavat viimeisintä tekniikkaa ja opiskeluun kuuluu alusta alkaen oikeita töitä.

Keski-Uudenmaan ammattiopiston, tuttavallisesti Keudan, Nurmijärven koulutusyksikössä voi suorittaa audiovisuaalisen viestinnän, autoalan, hotelli-, ravintola- ja cateringalan, rakennusalan, sosiaali- ja terveysalan, sähköja automaatiotekniikan sekä tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkintoja.
Keuda Nurmijärvellä voi siis toisin sanoen opiskella media-assistentiksi, ajoneuvoasentajaksi, kokiksi, talonrakentajaksi, lähihoitajaksi, sähköasentajaksi ja ICT-asentajaksi. Lisäksi on mahdollisuus osallistua yhden lukuvuoden kestävään ammatillisiin opintoihin ohjaavaan ja valmentavaan Ammattistartti- koulutukseen.
Koulutuspohjaksi näissä tutkinnoissa riittää peruskoulu. Aikaa ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen kuluu keskimäärin kolme vuotta. Tutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa. Oikeiden töiden tekeminen ja työssäoppiminen on tärkeää opiskelun alusta alkaen.
Opiskelijat sijoittuvat koulutuspäällikkö Henna Hyytiän mukaan mukavasti työelämään. Opetuksen korkeasta tasosta kertoo myös menestyminen ammatillisissa kilpailuissa. Kaikilla koulutusaloilla on mahdollista suorittaa myös ylioppilastutkinto yhdessä ammatillisen perustutkinnon kanssa.

Keudasta valmistuvilla kokeilla on vahva tuntuma ammatin arkeen.
Keudassa opiskellaan ja opitaan myös yrittäjyyteen liittyviä asioita. Tästä pääsevät hyötymään monet asiakkaatkin. Keudassa pyöritetään esimerkiksi kaikille avointa ravintolaa, rakennetaan asiakkaiden tilaamia puutöitä, tehdään pikkuremontteja, korjataan asiakkaiden autoja ja tehdään taitto-, kuvaus- ja taltiointitöitä.
– Hintamme ovat edullisemmat kuin normaalissa kaupallisessa toiminnassa. Esimerkiksi auton perusteellisen korjauksen saa suhteellisen edullisesti. Toisaalta pitää ottaa huomioon, että töille tarvitaan yleensä enemmän aikaa. Ne saattavat edetä opintojen edistymisen tahdissa, kuvailee rehtori Antero Velling.
Harjoittelua varten tarvitaan oppilaiden työstettäväksi oikeaa ainesta, joten parhaimmillaan oppilastöiden teettäminen on rehtorin mielestä aitoa win-win-toimintaa.
Työt ottaa aina vastaan opettaja, jonka kanssa niistä sovitaan yksityiskohtia myöten. Opettaja jakaa sitten tehtävät oppilaiden taitojen mukaan.

Autopuolen laitteistot ja ohjelmistot ovat nykyaikaiset ja useimmille merkeille ja malleille sopivat.
Kaikille avoimessa Ravintola Menuetissa on koulun työpäivinä saatavilla opiskelijoiden valmistamaa lounasta ilman varausta kello 10.40–12.15. Vaihtoehtoja on tavallisesti useampia. Tarjolla on myös keittolounas. Isompien ryhmien kannattaa varata pöytä etukäteen.
Café Perttulan lounaspuoti myy opiskelijoiden valmistamia herkkuja tiistaista perjantaihin kello 13.45–14.15. Myös catering- ja tilausruokapalveluja kannattaa kysäistä.
Mediaopetustilojen digitaaliset välineet ovat laadukkaat. Tiloja on käytetty paitsi kuvauksiin ja nauhoituksiin myös esimerkiksi oikeiden televisiosarjojen tekoon. Kunnan kanssa tehdään paljon yhteistyötä, muun muassa esitteiden suunnittelussa ja teossa.
Nurmijärven lisäksi Keuda toimii Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Sipoossa ja Tuusulassa. Opiskelijoita on yhteensä noin 6 000, heistä Nurmijärvellä vajaat 400.

Audiovisuaalista viestinnän perustutkintoa suorittamaan pyrkiville järjestetään pääsykoe.
Syksyllä alkaviin ammatillisiin opintoihin ja lukioopintoihin haetaan nyt. Lisätietoja www.haenyt.fi.
Keuda Nurmijärvi
Lopentie 20, 01860 Perttula
Puh. 09 27 381
www.keuda.fi