Yrityskuvalehti

PalvelutHautaustoimisto

Jo 15 vuotta munkinseutulaisten tukena surussa

Soili Blanz perusti Munkkiniemen Hautauspalvelun Huopalahdentie 7:ään jo puolitoista vuosikymmentä sitten. Aluetuntemus ja vuosien varrella kerätty kokemus auttavat hoitamaan surutapahtumaan liittyvät käytännön asiat nopeasti ja sujuvasti, jolloin omainen voi keskittyä surun käsittelyyn.

Itsekin Munkkiniemessä asuva Soili Blanz tuntee alueen erikoisuuksien lisäksi asukkaat ja on ollut useiden perheiden tukena useamman kerran.

– Olen usein ensimmäinen henkilö, jonka kanssa omaiset joutuvat asioimaan surutapahtuman jälkeen. Tämä on täyden palvelun hautaustoimisto, eli hoidan haluttaessa kaikki järjestelyt alusta loppuun, perunkirjoitukseen saakka. Omaisille on helpotus, kun ei tarvitse huolehtia hautausjärjestelyn yksityiskohdista, sillä surun käsittely vaatii usein kaiken energian, Soili kertoo.

Soili on vuosien varrella kerännyt ympärilleen luotettavan ja hyväksi todetun alihankkijaverkoston. Kaikki hautausjärjestelyihin liittyvät asiat kuten kuljetus, kukat ja pitopalvelu ovat ammattilaisten käsissä.

– Alueen erikoisuus on kirkkosiunaus. Munkinseudun omaiset toivovat läheisensä siunauspaikaksi useammin omaa kirkkoa kuin muualla pääkaupunki-seudulla, missä vainajat siunataan yleensä hautausmaiden siunauskappeleissa. Kirkkosiunausten järjestelyt vaativat erityistä täsmällisyyttä mm. siksi, että kirkoissa ei ole vainajien säilytystiloja ja heidät pitää viedä kirkkoon vasta tuntia ennen siunaamista. Tämä ei ole aina niin yksinkertaista Helsingin lauantairuuhkissa.

Ennakkosopimus auttaa surun hetkellä

Hautaustoimiston kanssa tehdään yhä useammin etukäteen ennakkosopimus, johon kirjataan viimeinen tahto. Sopimus voi sisältää hautausseremonian pienintä yksityiskohtaa myöten ja ulottua hautapaikan hoitoon asti.

– Ennakkosopimuksella voidaan keventää omaisten taakkaa ja helpottaa heitä surun käsittelyssä. Näin he myös tietävät, että hautajaiset ovat varmasti vainajan toiveiden mukaiset, Soili Blanz kertoo.

Yhteystiedot

Munkkiniemen Hautauspalvelu
Soili Blanz Oy

Huopalahdentie 7
00330 Helsinki
puh. (09) 458 4375

Hae palveluita

Kyllä!
Haluaisin artikkelin Yrityskuvalehteen!

Powered by Ubique Oy