
Kalatukku E. Erikssonin huippumodernin kalankäsittelylaitoksen myötä kalan ystävät saivat uuden, varman ja laadukkaan kalapaikan. Kalatukun tehtaanmyymälästä löytyvät monenlaiset meren herkut niin arkeen kuin juhlaan.
Käynti Kalatukku E. Eriksson Oy:n Roihupellon tehtaanmyymälässä Itäväylän kupeessa nostattaa väistämättä veden kielelle. Tarjolla on sekä valmistusta odottavaa pyyntituoretta ruokakalaa kokonaisena ja fileenä että monenlaisia pöytään valmiita vaihtoehtoja. Äyriäisiä löytyy aina pakastekaapista ja rapuaikaan kuuluvat ehdottomasti kotimaiset saksiniekat.
Valmiit savukalat, mädit, sillit, silakat, kalatahnat ja salaatit ovat kysyttyjä herkkuja. Lounasruokaa kaipaava voi napata mukaansa tai syödä paikan päällä vaikka valmiin kala- tai katkarapuvoileivän, sushilajitelman, uuniperunan tai kalakiusauksen.
Kesän suosikkituote on toimitusjohtaja Kai Röntysen mukaan grillattavaksi valmis kalavarras. Ostotottumuksissa siirrytään meilläkin kohti kansainvälisiä tapoja: kalaherkut hankitaan entistä pienempinä annoksina.
Tehtaanmyymälä on avoinna maanantaista lauantaihin mahdollista kesätaukoa lukuunottamatta.

Tehtaanmyymälä toimittaa tilauksesta upean tarjoilun myös erilaisiin juhla- ja kokoustilaisuuksiin. Uuden tehtaanmyymälän rinnalla toiminta jatkuu entisenlaisena Wanhan Kauppahallin legendaarisessa E. Erikssonin kalakaupassa.
Röntynen uskoo vahvasti kalaan tai oikeastaan kaikkeen merestä saatavaan saaliiseen.
- Kasvatettu kala on tulevaisuutta. Kotimaisen kalan osuus on meillä nyt noin 30 prosenttia, mutta maailmalta kalaa tulee useita kertoja viikossa. Tilauksesta meiltä saa melkein mitä tahansa.
Kalassa on A-, B12-, D-, E- ja K-vitamiineja sekä rasvahappoja, jotka ovat ihmiselle tärkeitä. Tutkitusti sitä kannattaa syödä.
Kalatukku harjoittaa myös sushitoimintaa. Se merkitsee erilaisten valmiiden sushitarjottimien valmistusta ja myyntiä sekä kurssitoimintaa.
Omassa laivamaailmaa mukailevassa keittiössä järjestetään ryhmille muutakin opetusta, kuten osterinavaus- ja kalankäsittelykursseja.
Kalatukku E. Erikssonin kalanjalostuslaitosta on nimitetty kansainvälisessä alan lehdessä avaruusajan laitokseksi.
- Ehkä se on aika osuvaa, sillä täytämme kyllä viimeisen päälle kaikki EU:n tarkat säädökset. Kun kaikki on huippuhygieenistä, eivät työntekijämmekään kotiinlähtiessään enää tuoksu kalalta kuten ennen vanhaan, Röntynen toteaa.
Laitoksen suunnitteluun toista sataa vuotta vanhan perheyrityksen ohjaksiin tarttunut toimitusjohtaja käytti puolitoista vuotta. Erityisen ylpeä hän on siitä, että käytetystä materiaalista kierrätetään peräti 98 prosenttia. Muun muassa kalankuljetuslaatikot sulatetaan itse ja toimitetaan Kaukoitään uusiokäyttöön.
Yritys toimittaa kalaa pääkaupunkiseudun edustusravintoloihin, vähittäiskauppojen suurkeittiöille ja muille tukuille. Valikoimissa on yhteensä yli tuhat erilaista tuotetta.
Kalakauppa E. Eriksson
Puh. (09) 660 274,
(09) 632 686
www.kalatukkueriksson.fi