Yrityskuvalehti

PalvelutKopiointi

Entistä parempaa asiakaspalvelua uusissa tiloissa

Itä-Helsingin Monistus muuttaa helmikuun lopussa upouusiin remontoituihin tiloihin vanhan toimipisteen viereen Kauppakartanonkadulla. Uudet, isommat ja avarammat tilat mahdollistavat entistä nopeamman ja tehokkaamman asiakaspalvelun. Paikka on erinomainen myös siinä mielessä, että parkkitilaa on runsaasti ja auton saa lähes aina oven eteen.

- Tulostamme paljon rakennuspiirustuksia ja uusissa tiloissa se on entistä helpompaa, Mika Timonen kertoo.

Vaikka tiloja ja konekantaa päivitetään, hinnasto pysyy samana, toimitusjohtaja Mika Timonen lupaa.

– Uudet tilat ovat noin kaksi kertaa suuremmat kuin vanhat, Mika kertoo.

– Väljissä ja valoisissa tiloissa on mukavampi työskennellä ja tietenkin hyvä työilmapiiri vaikuttaa positiivisesti myös työn laatuun.

Viime vuosina yritys on kasvanut jatkuvasti aktiivisen markkinoinnin ja tehokkaan puskaradion ansiosta.

– Myös työn laatu puhuu puolestaan, esimerkiksi viime vaalien aikana olimme täystyöllistettyjä.

– Nyt meillä on mahdollisuus kasvaa entisestään ja palkata tarvittaessa lisää työntekijöitä, mikä entisissä tiloissa olisi ollut mahdotonta. Pidämme kiinni luvatuista toimitusajoista ja tarvittaessa joustamme ja teemme töitä vaikka iltaisin ja viikonloppuisin, Mika Timonen kertoo.

”Toimiston jatke”


– Kaikki asiakkaamme ovat meille yhtä tärkeitä, joskin palvelemme pääasiassa yrityksiä. Olemme toimistojen apuna kaikissa painoteknisissä asioissa. Sihteerin ei kannata tuhlata useaa tuntia esim. värikutsujen tulostamiseen koska me teemme saman työn nopeammin ja vaivattomammin, Mika kertoo.

Tiedostot toimitetaan tänä päivänä useimmiten sähköisesti.

– Juuri sitä silmällä pitäen uusimme myös serverimme. Voimme käsitellä isoja töitä nopeasti eikä ole vaaraa, että työt katoaisivat bittiavaruuteen. Valmiit työt toimitamme lähettipalvelun avulla suoraan kodin tai firman ovelle.

Perinteisten kopiointi- ja tulostustöiden kuten käyntikorttien lisäksi Itä-Helsingin Monistus tekee mm. CAD-tulostuksia, kopioi rakennuspiirustuksia, skannaa, sitoo, mapittaa ja tekee vektorointeja.

– Uutuutena otamme käyttöön julistekoneen, jolla voi tehdä metrin levyisiä julisteita. Pituus taas on lähes rajaton.

Yhteystiedot

Itä-Helsingin Monistus Oy
Kauppakartanonkatu 11
00930 Helsinki
Puh.(09) 726 80 994
Faksi (09) 786 339

Sähköpostiosoitteen alkuosa:
ihmonistus
Sähköpostiosoitteen loppuosa:
ihmonistus.fi


www.ihmonistus.fi

Powered by Ubique Oy