
Järvenpää Kopiopalvelusta saa monipuolisesti kaikkea pikapainoalan palvelua aina käyntikorteista suurtulosteisiin.
– Tuotevalikoimaamme kuuluvat laajasti kaikki perinteiset pikapainotuotteet: kirjekuoret, lomakkeet, itsejäljentävät lomakkeet, esitteet, postikortit, käyntikortit, kutsukortit ja tarrat, Jani Lehto kertoo.
Erityisesti esimerkiksi messuilla, ulkomainonnassa, kauppojen sisustuksessa yms. käytettävät suurtulosteet ovat kasvattaneet suosiotaan. Toinen vahvasti kasvanut palvelu on tarratulostukset.
Käyttötarkoitukseen sopivan materiaalin voi valita joko muovisena tai paperisena, niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Lisäksi meiltä saa messu- ja mainostarkoitukseen soveltuvia Roll-Uppeja ja erilaisia mainostelineitä. Niihin tulostamme tarpeen mukaan tulosteet paperille, tarralle, kankaalle tai pressulle.
Roll-upit ovat mainostelineiden kestosuosikkeja, niiden helppokäyttöisyyden sekä pieneen kokoon mahtumisen johdosta.
– Offset-painopuolen vahvan kokemuksemme ansiosta erikoisosaamistamme ovat stanssaus, preeglaus, erikoismateriaalien painatus, perforointi, numerointi sekä termografiset värikohotukset.
Yksi vahvasti suosiotaan kasvattanut lahjaidea on Canvastaulut.
– Meillä voi teettää omista valokuvista kangastauluja edullisesti ja vaivattomasti. Lähetä valokuva meille, kerro haluamasi koko ja me hoidamme loput, Jani Lehto kuvailee. Kannattaa kokeilla! Canvastaulu omasta kuvasta on upea ja persoonallinen lisä oman kotisi sisustukseen.
Toimitusajat ovat nopeat. Käyntikortit saa parhaimmillaan vaikka seuraavaksi päiväksi. Vakioasiakaskuntaa on niin Keski-Uudeltamaalta kuin kauempaakin. Helsinkiin valmiita töitä toimitetaan pari kertaa viikossa.
Järvenpää Kopiopalvelu
Vanha Yhdystie 18 b
04430 Järvenpää
puh. 2790 3092
www.lomakepaino.com