Yrityskuvalehti

PalvelutKultaseppä

Aika on kaikki

Aikamuoto on maassamme ainutlaatuinen yritys, jossa asiakas voi teettää itselleen korun tai rannekellon sekä korjauttaa isot kellot. Aikamuodon rannekellot ovat numeroituja ja pääasiassa niitä valmistetaan tilauksesta kuten korutkin.

Teetetty koru ei ole suoraan tekijältä hankittuna sen kalliimpi kuin liikkeestä valmiina ostettu, sillä välikäsien aiheuttamat kulut karsiutuvat pois, ja käsityönä tehty koru on yleensä kestävämpi ja tukevampi. Suunnittelemme ja valmistamme myös ranne- ja taskukelloja, joissa käytämme materiaaleina esimerkiksi platinaa, kultaa, hopeaa ja titaania kello- ja korumuotoilija Timo Turunen kertoo.


– Periaatteenamme on, että vähän on enemmän kuin paljon, ja kehotamme korjauttamaan esineitä. Korjaamme myös esimerkiksi perintökoruja. Vihkija kihlasormukset teemme asiakkaan toiveiden mukaan. Tarvittaessa myös hyvin nopealla aikataululla. Aikamuoto korjaa myös kaikki isot kellot kuten seinäkellot, pöytäkellot ja kaappikellot, sekä lisäpalveluna noutaa ja palauttaa ne asiakkaalle.


Meillä tekijä on suorassa kontaktissa asiakkaan kanssa, jolloin esimerkiksi kustannusarviot voidaan tehdä välittömästi. Tarpeen mukaan voimme selvittää antiikkikellojen ja korujen historiaa.

Avarat tilat Kampissa

Vuodesta 2001 toimineen yrityksen Lapinlahden kadun myymälä mahdollistaa erinomaisen asiakaspalvelun, ja liikkeen isoista ikkunoista voi suoraan kadulta seurata kello- ja kultasepän työskentelyä.


– Kannattaa tulla kysymään meiltä tarjous, jos on hankkimassa arvolahjaa.

Avoinna:
ma-pe 10-18,
la 10-14.

Yhteystiedot

Lapinlahdenkatu 7
00180 Helsinki
puh. 726 0804 tai
045 650 6500
faksi 726 0804
timo.turunen@aikamuoto.com
www.aikamuoto.com

Powered by Ubique Oy