Pääkaupunkiseudun alueella toimiva Itä-Helsingin Lasi Oy lasittaa niin isot kuin pienet kohteet, nopeasti, kohtuullisella hinnoittelulla sekä asiantuntevalla ja ammattimaisella osaamisella. Hinnoittelun ja monipuolisten palveluiden kautta liikkeestä on kasvanut pääkaupunkiseudun johtava lasitusliike.

Terassilasituksen hyödyt ovat kiistattomat. Lasituksen ansiosta terassi pysyy kuivana, lumettomana ja pölyttömänä.
Vuonna 1983 perustettua Itä-Helsingin Lasia voi hyvällä syyllä kutsua todelliseksi lasitusalan moniosaajaksi. Olipa lasituskohteesi suuri julkinen rakennus, omakotitalon terassi tai vaikkapa saunan lasitukset, löytyy liikkeestä takuuvarma apu.
– Esimerkiksi terassilasituksen hyödyt ovat kiistattomat. Lasituksen ansiosta terassi pysyy kuivana, lumettomana ja pölyttömänä. Lasitus lisää terassin käyttöaikaa monella kuukaudella ja tuo tavallaan omakoti-, rivi- tai kerrostaloasuntoon yhden lisähuoneen. Lasituksen avulla saadaan myös yksi eristävä kerros lisää, Itä-Helsingin Lasi Oy:n toimitusjohtaja Matti Martikainen luettelee.

Lasiovilla tilanjakaminen onnistuu helposti ja tyylikkäästi.
Terassilasitusta ja muita lasituskohteita mietittäessä kannattaa muistaa, että tarjous on aina asiakkaalle ilmainen. Pienemmissä kohteissa tarjous voidaan antaa suoraan puhelimessa. Martikainen lisää, että kohteita suunnitellaan usein yhdessä arkkitehtien kanssa. Itä-Helsingin Lasin työnjälkeä on nähty myös muutamissa sisutusohjelmissa.
Martikainen sanoo, että yksi erityisesti lisääntynyt kohde ovat saunan lasitukset. Ovien lisäksi lasitetaan erityisesti saunan seiniä, joilla saadaan lisää avaruuden tuntua ja valoisuutta kohteeseen. Lisäksi asunnoissa lasiovilla voidaan helposti ja tyylikkäästi jakaa tiloja.
– Lasi on yleistynyt valtavasti muuallakin rakentamisessa. Lasin avulla on helppo luoda yksilöllisiä ratkaisuja kohteisiin. Mikäli yksilöllisyyttä halutaan lisää, on lasiin mahdollisuus laminoida mikä tahansa asiakkaan haluama kuva. Lasin etuihin kuuluu myös se, että se on helppo pitää puhtaana, se ei ole arka kosteudelle ja lasi pysyy vuosikymmeniä kirkkaana toisin kuin muovi.

Lasin avulla on mahdollista tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Lasi on helppo pitää puhtaana, ja se säilyy kirkkaana vuosikymmeniä.
Korjauslasitus on yksi Itä-Helsingin Lasin suurista työllistäjistä. Liikkeellä on päivystys 24 tuntia vuorokaudessa, ja "ensiapua" rikkoutuneelle lasille tullaan antamaan saman päivän aikana. Päivystävä korjaaja on paikalla puolen tunnin – tunnin sisällä soitosta. Martikainen kehottaakin yrityksiä ja taloyhtiöitä pyytämään vuositarjousta korjauslasituksista.
Edellä lueteltujen lisäksi Itä-Helsingin Lasin palveluihin kuuluvat muun muassa keittiö- ja kaidelasitukset, kaluste-, kuvio- ja erikoislasit. Liike vaihtaa myös autojen tuulilaseja sekä tekee peilejä ja vitriinejä.
– Olemme tehneet jopa puunkantotelineen ja grillikodan katon lasista. Voisikin sanoa, että lasituksissa ainoastaan asiakkaan mielikuvitus on rajana, Martikainen toteaa.
Ammattitaitoaan yrityksen työntekijät kehittävät jatkuvasti, erilaisten kurssien ja koulutuksen kautta.
– Koulutuksen ansiosta henkilöuntamme pätevyys riittää toimimaan laajalti hyvin erilaisissa kohteissa.
Itä-Helsingin Lasi Oy
Sahaajankatu 39
00880 HELSINKI
Puh. 755 7979
Fax. 759 1771
Puhelinvaihde avoinna
ma-pe klo 8.00-16.00
Korjauspäivystys koko pääkaupunkiseudulla 24h/vrk
Puh. 0400 431 442
Myymälä on avoinna
ma-pe klo 8.00-17.00
(Kesäaikana 15.6.-15.8. ma-pe klo 8.00-16.00)
ita-helsinginlasi@ita-helsinginlasi.fi
www.ita-helsinginlasi.fi