
Pikku Hurmurin iloinen henkilökunta Juha Pousi, Mirja Pousi ja Petri Mikkola.
Erinomaisten kulkuyhteyksien varrella sijaitsevan lastentarvikkeiden erikoisliikkeen Pikku Hurmurin valikoima hakee vertaistaan. Suurista avarista ja toimivista tiloista löytyy kaikki lapsiperheiden tarvitsemat tuotteet pinna- ja matkasängyistä hoitopöytiin ja pien- ja äitiystarvikkeisiin. Suurinta osaa asiakkaista paikan päälle houkuttelee kuitenkin todella kattava ja laadukas turvaistuin- ja lastenvaunuvalikoima.
Pikku Hurmuri sijaitsee Keravanportin liikekeskuksessa aivan Lahden moottoritien kupeessa. Liikkeen edustalla on suuri parkkipaikka, mikä on varsinkin niiden perheiden etu, jotka ovat tulleet hankkimaan uusia turvaistuimia perheen pienimmille.
Vaikka istuimet periaatteessa sopivat jokaiseen autoon, niin silti niissä on pieniä eroja. Automallin lisäksi on huomioitava perheen koko, niin määrällisesti kuin fyysisesti. Pitkät ihmiset tarvitsevat enemmän istuintilaa jolloin turvaistuimelle jää vähemmän tilaa.
Kannattaakin aina tulla omalla autolla paikan päälle, jolloin istuinta voidaan sovittaa penkille. Yhdessä etsimme ja löydämme mahdollisimman hyvän ratkaisun, Juha Pousi kertoo.
– Myymälästämme löytyy lähes kaikkien tunnettujen valmistajien, kuten Britaxin, Maxi-Cosin, Recaron, Brion, Cybexin ja Gracon istuimia sekä tarvikkeita.
Pikku Hurmurin lastenvaunuvalikoima on yksi maan suurimmista. Myynnissä on laadukkaita ja kestäviä vaunuja. Mallistosta löytyy moderneja kääntyvillä etupyörillä olevia vaunuja sekä perinteisiä suuripyöräisiä malleja.
– Vaunumerkkien Brio, Crescent, Dorjan, Gesslein, Inglesina ja Teutonia lisäksi mallistosa on uutuutena itävaltalaisia luomumateriaaleista valmistettuja NATURKINDIN vaunuja. Näissä pehmusteet ovat lampaanvillaa. Kankaat puhtaita tiukan ÖKÖTEX-standardin mukaisia, ja muoviosia on korvattu korkilla ja puulla.
Myymälä on avoinna:
arkisin 10-19
lauantaisin 10-15
Lastentarvike Pikku Hurmuri
Keravanportti
Alikeravantie 30
04250 Kerava
p. 09-857 1165
www.pikkuhurmuri.fi