
Juuri oikeanlaisen kinkun saannin varmistamiseksi on jo hyvä aika tehdä tilaus, kertovat Mervi ja Cisse Roslund.
Lihakauppa Roslundilta Wanhasta Kauppahallista saa monenlaisia herkkuja ja henkilökohtaista palvelua. Leikkelemyymälän kotimaiset tuottet, kuten leikkeleet, makkarat, salaatit, suolasienet, vihreät tomaatit, hillot, mehut ja hyytelöt, tulevat pieniltä valmistajilta. Valikoimaa täydentävät kysytyt kansainväliset herkut. Erikoisuutena on saatavissa myös tuoretta ankan ja hanhen maksaa.
– Hyvä maku on kaiken a ja o. Meiltä saa myös maistiaisia ja ostaa voi pieniäkin määriä, Mervi Roslund kertoo. Mehujen, hillojen ja hyytelöiden marjapitoisuudet ovat korkeita.
– Se vaikuttaa tietysti hintaan, sillä hinta ja laatu kulkevat väistämättä käsi kädessä. Täyttä tavaraa ovat myös kotimaiset glögimme. Niitä kannattaa maistaa ja antaa myös lahjaksi, Roslund vinkkaa.
Lihakaupan puolelta löytyy kaikki, mitä perinteisestä lihakaupasta pitääkin ja paljon enemmän. On viljasikaa, nautaa, kotimaista lammasta. Tuoreena on saatavissa myös hirveä, peuraa ja poroa.
– Kaikki nämä ovat valikoituja juttuja, toteaa Christian (Cisse) Roslund, joka edustaa jo perheen neljättä polvea hallikaupassa.
Joulukinkun kanssa ei Roslundin mielestä voi epäonnistua, kun valitsee tuoresuolatun kinkun ja pitää sen ennen paistamista jonkun aikaa huoneenlämmössä. Perinteinen kinkku on noin 11-kiloinen, potkallinen juhlakinkku painaa 6-8 kiloa ja luuton vaihtoehto 3-5 kiloa.
– Jos tarve on pienempi, kannattaa ostaa valmista kinkkua leikkelepuolelta.
Juuri oikeanlaisen kinkun saannin varmistamiseksi on jo hyvä aika tehdä tilaus. Roslund tosin lupaa, ettei viimehetken ostajakaan kokonaan ilman kinkkua jää. Moni täydentää juhlapöytää myös naudan marmori- tai sisäfileellä.
– Mutta kinkku on aina kinkku. Mikä sen parempaa kuin nautiskella jouluyönä pari kunnon siivua sellaisenaan. Lopusta tehdään tietysti mainio hernekeitto, Cisse Roslund toteaa.
Lihakauppa Roslund
Wanha Kauppahalli
Puh. 020 755 9890
www.roslund.fi