Tuusulassa sijaitsevaan Uudenmaan Mattopesupalveluun luottavat eri kokoiset yritykset ja yksityistaloudet pk-seutua myöten. Yritys onkin kasvanut reilun kahdenkymmenen toimintavuoden aikana yhdeksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista mattopesuloista.

Teemme tasopesuja käsin ja koneellisesti sekä käytössämme on useampi rumpupesukone. Meille tulee pesuun kaikenlaisia ja -kokoisia mattoja, niin pieniä räsymattoja kuin valtavia silkki- ja teollisuusmattoja. Suurin on ollut jopa 56 neliömetriä, omistaja Ismo Paananen kertoo.
Parhaimmillaan Uudenmaan Mattopesupalvelussa puhdistuu useita satoja mattoja päivässä.
– Määrät ovat suuria, mutta pyrimme silti aina ekologiseen lopputulokseen käyttämällä mahdollisimman ympäristöystävällisiä pesuaineita.
Jos kotona käy vahinko, esimerkiksi punaviiniä läikkyy matolle tai kotieläin tyhjentää vatsalaukkunsa sisällön väärään paikkaan, niin neste kannattaa imeyttää talouspaperiin painelemalla, ei hankaamalla. Omien puhdistusaineiden käyttöä kannattaa myös välttää, sillä ne eivät luultavasti auta ja loppujen lopuksi vain hankaloittavat ammattilaisen työtä.
– Pesussa vaaditaan tarkkuutta ja tietoa eri pesuaineista ja -tavoista. Mittaamme ja tarkistamme jokaisen pesuun tulevan maton ennen kuin aloitamme pesun. Silti kannattaa aina kertoa pesijälle, mikä on aiheuttanut tahran, jotta hän osaa valita oikean tahranpoistoaineen, Paananen muistuttaa.
On myös muistettava, että ihmeisiin ei edes ammattipesula pysty. Tietyt tahrat eivät lähde tehokkaimmillakaan aineilla.
– Varsinkin maitokahvi aiheuttaa hankalia tahroja. Maito ja kahvi vaativat erilaiset tahranpoistoaineet ja niiden vaikuttavat aineet kumoavat toisensa. Ongelmallisia ovat myös eläinten virtsatahrat, jotka voivat polttaa kuituja.
Likaiset matot kannattaa tuoda – tai haetuttaa – Uudenmaan Mattopesupalveluun loka- ja marraskuun aikana, sillä Keski-Uusimaan klubikortilla pesusta saa 30 %:n alennuksen. Matoilla on viikon toimitusaika ja varauksen voi tehdä sekä puhelimitse että netin kautta.
Avoinna
ma-to 8-17,
pe 8-16
Uusimaan Mattopesupalvelu
Sulantie 28, Hyrylä
04300 Tuusula
Puh. 09-275 3100
www.mattopesu.com