Wanhan Kauppahallin jouluvalot ovat syttyneet. Lämmin tunnelma on huipussaan ja kauppiaat tarjoavat ihania makuja niin juhlapöytään, arjen nautintoihin kuin lahjapaketteihinkin tutun ystävällisen ja hyvän palvelun saattelemana.

Wanhassa Kauppahallissa Kauppatorin kupeessa on käyty kauppaa pian 120 vuotta. Moni kauppiaista on jo toisen tai useammankin polven perheyrittäjä. Sukupolvelta toiselle on siirtynyt myös monen asiakkaan hallissa asiointi.
Helsingin ja myös Suomen vanhimman hallin perinteisessä ympäristössä arvostetaan yhä henkilökohtaista hyvää palvelua. Säilytystilat ja myymäläkalusteet ovat kuitenkin nykyaikaiset ja valikoimista löytyy tuttujen makujen lisäksi runsaasti ihan uusia elämyksiä, ilman ”hissi-musiikkia”.
Herkkusuiden suosikkipaikkana tunnettu Wanha Kauppahalli on elävä ja toimiva kohtauspaikka.
Hallikauppiaat jakavat mielellään neuvoja, opastusta ja tuotetietoutta. Samalla tulee helposti vaihdettua pari sanaa muustakin elämänmenosta. Wanhassa Kauppahallissa se on luonteva talon tapa.

Tuoreus, valikoima ja henkilökohtainen palvelu ovat Wanhan Kauppahallin tunnusmerkit.
Hallista saa kaiken tarvittavan ruuanlaittoon ja herkutteluun, myös padat ja kattilat. Kauppiaiden tavarantoimittajina on pientuottajia ja leivänkin saa usein aamusella vielä lämpimänä. Useat kauppiaat myyvät myös lahjakortteja ja –koreja.
Tuotteita voi ostaa juuri sen määrän kuin tarvitsee, vaikka vain yhden kinkkusiivun. Yhtä hyvin hallista saa ainekset suurtakin tilaisuutta varten ja myös vinkkejä tarjoilun suunnitteluun ja tarvittaviin tuotemääriin. Hallin kotisivuilla, www.wanhakauppahalli.com, on mahtava valikoima ruokaohjeita, joita on näppärä tulostaa mukaan ostoksille.
Halliin voi tulla ostoksille vaikka oman astian kanssa, mikäli haluaa välttää turhia pakkauksia. Monet kauppiaat toimittavat tuotteitaan myös läheisiin ravintoloihin ja työpaikoille.
Wanhan Kauppahallin kahvilat ja lounaspaikat ovat suosittuja. Halliin on helppo tulla myös autolla ja jopa veneellä, sillä parkkipaikat ovat ihan vieressä. Ja ”spåra” 3T/3B ajaa ihan vierestä.
Hallin kauppiasyhdistys toimii aktiivisesti kauppiaiden edunvalvojana ja markkinoinnissa. Halli tarjoaa myös loistavat puitteet erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Tilavuokrausta hoitaa Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskus.
Wanha Kauppahalli palvelee:
ma–pe klo 8–18
la klo 8–16
Joulun aikaan poikkeusajat:
la 20.12. klo 8–18
su 21.12. klo 10–18
ma 22.12. klo 8–20
ti 23.12. klo 8–20
ke 24.12. klo 8–13
Wanhan kauppahallin kauppiaat
Wanha Kauppahalli
Eteläranta
00130 Helsinki
www.wanhakauppahalli.com