Yrityskuvalehti

PalvelutPankki

Handelsbanken muutti uusiin tiloihin Järvenpäässä

Handelsbankenin Järvenpään konttori muutti uusiin raikkaisiin tiloihin tammikuussa. Toiminta jatkuu tutulla yleispankkikonseptilla.

Marjo Cederqvist (vas.), Jouni Linnavuori ja Leea Aalto palvelevat Handelsbankenin Järvenpään konttorissa.

Handelsbanken haluaa omalla kaukonäköisellä työllään auttaa asiakkaitaan vaurastumaan. Euroopan vahvin pankki on Järvenpäässä paikallinen pankki, jolle on aina ollut kunnia-asia tuntea asiakkaansa ja heidän tarpeensa, tavoitteensa ja muuttuvat elämäntilanteensa.

– Uusissa toimitiloissa työ sujuu entistäkin joustavammin, kun olemme kaikki neljä työntekijää yhdessä tasossa ja käytössämme on kaksi hyvää  neuvotteluhuonetta.

Olimme onnekkaita, kun löysimme toimivat tilat näin keskeiseltä ja hyvältä paikalta, konttorinjohtaja Jouni Linnavuori kertoo muuton jälkeen.

Vakavarainen yleispankki

Handelsbanken tunnetaan vakavaraisena yleispankkina, jolla on tyytyväiset asiakkaat niin yksityis-, yritys- kuin sijoituspuolellakin. Pankin yleinen tavoite on olla muita kannattavampi pankki. Siihen päästään Linnavuoren mukaan siten, että pankilla on tyytyväisten asiakkaiden lisäksi hyvä kustannuskuri.

Handelsbankenin Järvenpään konttorissa, kuten pankin kaikissa Suomen 45 konttorissa, palvellaan sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä kaikissa  pankkiasioissa.

Handelsbanken on perustettu vuonna 1871. Suomeen pankki tuli 1985 ja Järvenpäähän 2007.

Läpinäkyviä ratkaisuja

– Vahva konserni ja hyvin menestyvät sijoitustuotteet eivät vielä riitä. Korkean luokan sijoituspalvelun takaavat ammattitaitoisen henkilökunnan omistautuminen, korkea työmoraali ja yksilöllisten ratkaisujen läpinäkyvyys, toteaa Jouni Linnavuori.

– Pyrimme aina avaamaan ja esittelemään asiakkaalle eri vaihtoehdot, kertoo Järvenpään konttorin rahoituspäällikkö Marjo Cederqvist.

– Tarvittaessa saamme myös helposti lisäasiantuntemusta konsernin sisältä. Päätöksenteko on kuitenkin aina asiakkaan omissa käsissä.

– Asemamme luotettavana vastapuolena ja rahastojemme loistava menestys keskinäisissä vertailuissa näkyvät erityisesti näinä aikoina. Sijoituksien riskiä arvioitaessa on esimerkiksi todella paljon merkitystä sillä, kenen  liikkeellelaskema pääomaturvattu tuote on, kertoo Linnavuori.

Sijoittajan turvasatamaa etsimässä

Handelsbankenin Järvenpään konttorin tammikuisessa asiakastilaisuudessa Järvenpäätalossa etsittiin asiantuntijaalustusten innoittamana sijoittajan turvasatamia vuonna 2012.

Suuren suosion saavuttaneessa tilaisuudessa Handelsbanken Suomen pääekonomisti Tiina Helenius valotti vuoden 2012 talousnäkymiä. Sijoitusjohtaja Mikko Laitinen antoi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja markkinaheilunnan pienentämiseen omassa sijoitussalkussa. Varainhoidon tervehdyksen toi sijoitusjohtaja Petri Mero, ja hyvin menestyneestä Selective rahastokonseptista kertoi sijoitusjohtaja Janne Ronkanen.

Vilkasta keskustelua kuulijakunnassa herättivät erityisesti yrityslainat vaihtoehtona perinteiselle tilitalletukselle.

– Talletuskorot eivät nykyisellä tasollaan anna suojaa inflaatiota vastaan, kun taas pienehköllä riskillä yrityslainoista saa mukavan tuoton, Jouni Linnavuori ehdottaa.

Yhteystiedot

Handelsbanken Järvenpää
Mannilantie 43
04400 Järvenpää
Puh. 010 444 3270
www.handelsbanken.fi

Hae palveluita

Kyllä!
Haluaisin artikkelin Yrityskuvalehteen!

Powered by Ubique Oy