Handelsbankenissa jokaista asiakasta palvellaan hyvin ja yksilöllisesti. Keskustelu säästämisestä rahoitusalan ammattilaisen kanssa voi avata ihan uusia näkemyksiä omaan taloudenpitoon.

Tikkurilan Handelsbankenissa palvelevat Arto Jalonen (vas.), Stephan Björkell, Lena Uusitalo, Jaana Saarenketo, Pirjo Karvonen, Mari Sonck ja Ann-Christine Himanen.
Handelsbankenin Vantaa-Tikkurilan konttorissa, niin kuin pankin kaikissa Suomen 45 konttorissa, palvellaan sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä kaikissa pankkiasioissa.
Vuonna 1871 perustettu pankki tuli Suomeen vuonna 1985. Handelsbankenin Vantaa-Tikkurilan konttoriin on helppo poiketa asioimaan, sillä konttori on Tikkurilan keskustassa, Kielotie 28;ssa.
– Palvelemme erittäin yksilöllisesti ja joka ikinen asiakas saa meillä oman asiakasvastaavan ja hänelle suoran puhelinnumeron. Se on asiakkaiden mieleen, sillä asiakastyytyväisyytemme on tutkimustenkin mukaan pankkisektorin paras. Myös verkkopalvelumme on palkittu parhaana, Konttorijohtaja Stephan Björkell kertoo tyytyväisenä.
Handelsbankenin Vantaa-Tikkurilan konttori täyttää ensi vuonna neljätoista vuotta. Konttorin kautta onkin vuosien mittaan perustettu mm. Myyrmäen konttori 2003 ja Aviapoliksen konttori 2007. Asiakaspalvelusta vastaa seitsemän ammattilaista joilla on pitkä kokemus niin sijoitus,- laina ja yrityspalveluista. Lisäksi tarpeen vaatiessa erikoisosaamista saadaan tarvittaessa pääkonttorista. Varaamalla ajan keskusteluun varmistaa sen, että kaikki asiat ehditään käydä läpi turhia hätäilemättä.
Säästäminen kannattaa aina. Siinä pieni voi kasvaa suureksi.
– Nyt kun tilisäästämisestä saa niin pientä korkoa, kannattaa pohdiskella muita vaihtoehtoja. Pitempiaikaisesta säästämisestä saa tuottavampaa, kun tekee järkeviä valintoja ja käyttää muun muassa tarjolla olevat verohyödyt, Björkell muistuttaa.
Tuotteiden ja markkinoiden seuranta on ammattilaisten työtä. Tätä osaamista asiakkaiden kannattaa hyödyntää omassa taloudessaan. Keskustelu asiantuntijan kanssa selvittää asiakkaan tilannetta ja poikii usein selvää rahaa. Tunti puolitoista ei taatusti mene hukkaan.
Kuukausisäästämisen voi aloittaa pienelläkin summalla, vaikka palkasta säästettävällä 50 eurolla. Sijoitustuotteissa riittää valinnanvaraa, kuten rahastot, eläke- ja sijoitusvakuutukset sekä pääomasuojatut sijoitukset.
– Hajautus on tärkeää. Sillä varmistetaan, että riittävä määrä varoista on tarvittaessa riittävän helposti irrotettavissa omaan käyttöön ja toisaalta, että tuotto on kaikissa tilanteissa mahdollisimman vakaa, Björkell kuvaa.
Ammattilaiset korostavat myös verotehokkuuden hyödyntämistä sekä säästämisessä että lahja- ja perintöveroasioissa.
– Esimerkiksi sijoitusvakuutuksessa ei tuotosta peritä veroa vakuutuskehyksen sisällä, Björkell muistuttaa. Pankin vakavaraisuus korostuu tänä päivänä syystä, varsinkin sijoitusasioissa. Pankilta on myös lupa odottaa kaikessa vastuullista toimintaa, ja Handelsbanken onkin konservatiivinen lainanantaja.
– Ei ole kenenkään intresseissä, jos lainanotto vedetään äärimmäisille rajoille. Nykytilanteessa on myös syytä varautua tuleviin koronnousuihin ja näin hankkia taloudelle jonkinlaisia puskureita. Siihen sopii mainiosti kuukausirahastosäästäminen, Björkell kertoo.
Handelsbankenin Vantaa-Tikkurilan aukioloajat:
Kassapalvelut ma–ke klo 10.00–16.30
Neuvontapalvelut ma-pe 10.00-16.30.
Handelsbanken Vantaa-Tikkurila
Kielotie 28
01300 VANTAA
Puh 010 444 3120
tikkurila@handelsbanken.fi
www.handelsbanken.fi/tikkurila