Yrityskuvalehti

PalvelutPankki

Triplahyvää paikallista palvelua

Tuusulan keskustassa palvelee asiakkaita pankki-, vakuutus- ja asuntoasioissa yhteistuumin ja suurella innolla kolmen tehokkaan T:n veturoima kolmen yrityksen konttori, jonka ovi käy tiheään.

Lammin Säästöpankin, Lähivakuutuksen ja Sp-Koti Tuusulan yhteiskonttorissa palvelee iloinen ammattilaisjoukko Terhi Rintamäen (tak. 4. vas.), Tiina Kykkäsen  (tak. oik.) ja Tuija Lähdemäki-Käpin (ed. kesk.) johdolla.

Lammin Säästöpankin, Lähivakuutuksen ja Sp-Kodin yhteiskonttorissa tehdään työtä hyvällä turbulenssilla. Kaikki ovat aidosti kiinnostuneita jokaisesta asiakkaasta ja yritysten näkemykset kaikkia hyödyntävistä  yhteistyömahdollisuuksista ovat selkeät ja yhtenäiset.

Yhteiskonttorissa tiivistyy monen osaajan pitkä kokemus yhteiseksi hyväksi. Asiakkaalle se merkitsee selkeää hyötyä sekä asioinnin helppoutta ja mukavuutta.

– Olemme kaikki vahvoja paikallisia toimijoita. Henkilökohtainen palvelu, ihmisläheisyys ja kodikkuus ohjaavat toimintaamme. Perustamme uusia konttoreita sinnekin, mistä kilpailijat poistuvat, kuvaa konttorinjohtaja Terhi Rintamäki Lammin Säästöpankista. Siellä palvellaan henkilöasiakkaiden lisäksi paikan päällä myös mikro- ja pk-yrityksiä ja tehdään matalan organisaation takia useimmat päätöksetkin.

– Tunnemme kaikki omat asiakkaamme ja keskinäinen suhteemme on tasapainossa. Jokaisella meistä on kilpailukykyinen tuotepaletti hyvällä hinta-laatu-suhteella, silti yhteisasiakkaat saavat vielä erityisetuja, lisää myyntijohtaja Tiina Kykkänen Lähivakuutuksesta.

Yhteistyö lisää uskottavuutta

Toimitusjohtaja Tuija Lähdemäki-Käppi Sp-Koti Tuusulasta tietää, että pankkiyhteys lisää asunnonvälittäjän uskottavuutta ja helpottaa monesti asiakkaan asuntorahoitusasioiden järjestelyä ja hoitoa.

– Säästöpankki perusti paikallisesti franchising-periaatteella toimivan  kiinteistönvälityspalvelun selkeän tarpeen sanelemana viime vuonna. Jo nyt on nähty, että markkinoilla oli todella tilaa meille. Vuoden vaihteessa toimistoja oli jo yli 30 ja määrä kasvaa kaiken aikaa. Kauppoja syntyy ja meilläkin ovi käy tiheään.

Onnistuminen perustuu Lähdemäki-Käpin mukaan hyvään paikallistuntemukseen sekä vankkaan ammattitaitoon, jota ketjuun yrittäjäksi pääseminen jo sinänsä edellyttääkin.

– Osaavan välittäjän käyttö lisää ostajan turvaa ja antaa myyjälle paremman hinnan.

Kova työ tuottaa tulosta

Positiivisen palautteen saaminen lisää ryhmiensä vetäjien mielestä tehokkaasti työn iloa.

– Se antaa myös uskoa siihen, että teemme oikeita asioita ja pystymme oikeasti hyödyntämään tosi tiivistä yhteistyötämme, toteaa Terhi Rintamäki.

Lähivakuutuksen kasvu alueella oli viime vuonna lähes 18 prosenttia, kun se alalla yleisesti oli muutaman prosentin luokkaa.

– Kaksi uutta ammattilaistakin olemme palkanneet voidaksemme vastata kasvaneeseen asiakkaiden huutoon. Ja on ollut mahtavaa, kun olen saanut jaella väelle runsain mitoin kiitoksia hyvästä työstä. Tästä on hyvä jatkaa, Tiina Kykkänen iloitsee.

Yhteystiedot

Lammin Säästöpankki
Puh. 010 441 7070
www.saastopankki.fi/lamminsp

Sp-Koti
Puh. 010 320 5120
www.spkoti.fi

Lähivakuutus
Puh. 020 522 7430
www.lahivakuutus.fi
Tuusula: Hyrylänkatu 8, 04300 Tuusula

Lähivakuutus Kerava
Kauppakaari 6
04200 Kerava
Puh. 020 522 7436

Lähivakuutus Järvenpää
Sibeliuksenkatu 16
04400 Järvenpää
Puh. 020 522 7370

Powered by Ubique Oy