Enää ei tarvitse odotella keskikesän helteitä ja raahata kodin mattoja järven rantaan saadakseen ne puhtaiksi. Vaivattomimmin ja nopeimmin se käy Pesutupa Viherpeipossa, jonka tilat ovat nyt entistä avarammat.

Pesutupa Viherpeippo laajensi vastikään toimitilansa entistä paremmin palveleviksi. Nyt tarjolla on yksi laakapesutila sekä kaksi kuivaushuonetta enemmän kuin ennen.
Pesutupa Viherpeippo aloitti toimintansa 19 vuotta sitten pääkaupunkiseudun ensimmäisenä mattojen ja isojen tekstiilien pesuun erikoistuneena itsepalvelupesulana.
Viherpeipossa tekstiilien ja mattojen pesut voi joko tehdä itsepalveluna tai teettää edullisesti palvelupesuna. Silloin voi tekstiilejä tuotaessa sopia ajankohdan, jolloin ne ovat pestyinä ja kuivina valmiina noudettaviksi.
Viherpeipon isoissa koneissa voit pestä mattojen lisäksi vesipesun kestäviä vuodevaatteita ja muita kodin isoja tekstiilejä, joiden pesemiseen pienet kotipesukoneet eivät sovellu. Myös kotieläimiä pitävät perheet ovat olleet tyytyväisiä Viherpeipon suurten pesukoneiden tehoon.
Käytössä on 23 kg:n ja 15 kg:n pesukoneet sekä lingot ja kuivausrummut. Isoon koneeseen mahtuu kaksi noin 160 cm x 240 cm:n kokoista mattoa ja yksi pienempi matto. Ison koneen käyttö maksaa itsepalveluna 22 euroa, palvelupesuna 42 euroa. Pienen koneen, johon mahtuu yksi iso ja pieni, kapea matto, käyttö maksaa 15/26 euroa. Hintaan sisältyy pesuaineet sekä erillinen linkous. Pesuaika on 30-60 min. Pesun aikana voi käydä vaikkapa ostoksilla, mutta odotusajan voi viihtyä myös lueskelemalla lehtiä ja nauttimalla kupillisen kahvia tai kaakaota.
Mattojen kuivaaminen onnistuu kuivausrummun ohella myös koneellisessa kuivaushuoneessa, jossa matot kuivuvat yön aikana noudettaviksi. Laakapesussa voi pestä hellävaraista käsittelyä vaativat matot, kuten plyyshi- ja dhurriematot. Laakapesun palveluhinta on alk. 8,5 euroa/m2 ja itsepalveluhinta 3,5 euroa/m2. Itsepalvelupesuun tultaessa kannattaa varata aika etukäteen turhan jonotuksen välttämiseksi.
Viherpeippoon on nyt entistä helpompi tulla, sillä Kehä II päättyy Turuntiehen n. 500 metrin päässä Viherpeiposta itään. Asiakkaat pääsevät autoillaan aivan katutasossa sijaitsevan pesutuvan oven eteen.
Viherpeippo on avoinna arkisin klo 9-20 ja lauantaisin klo 9-15.
Pesutupa Viherpeippo
Kavallinpelto 13
02710 Espoo
Ajanvaraus
puh. (09) 8493 100
www.viherpeippo.fi