Teatteriravintola Nyyrikki tarjoaa makunautintoja sekä viihdyttäviä teatteriesityksiä idyllisessä Puu-Käpylässä. Samasta osoitteesta löytyvät lisäksi Taverna Pohjan Akka, Pub Päätön Kana sekä Yökerho Nyyrikin Iltatähti. Kaikissa niissä viihdytään ja osallistutaan monenlaiseen menoon.

Sisarukset Terhi ja Tuomas Aunila jatkavat vanhempiensa yli kolme vuosikymmentä sitten aloittamaa ravintolayritystä.
Teatteriravintola Nyyrikin uusi esityskausi on juuri pyörähtänyt käyntiin ja se jatkuu vappun asti. Eri esityksiä ja näytäntökertoja on useita viikossa, vuosittain niitä on noin sata. Työryhmiä on viidestä kahdeksaan.
Kaikki pienoisnäytelmät ovat noin tunnin mittaisia ja sävyltään kepeitä, komediamaisia ja usein vahvasti musiikilla höystettyjä.
Tällä kaudella nähdään myös ensimmäinen Nyyrikin omaa tuotantoa oleva esitys: Liisaa vaikka mummo. Se kumpuaa ajatuksesta, että nykyisin voi ostaa tai vuokrata vaikka mitä, jopa mummoja ja vaareja.

Teatteri-ilta Nyyrikissä aloitetaan upealla kolmen ruokalajin teatteri-illallisella. Siinä pääruuaksi alkusyksystä on valittavissa höyrytetyt pinaattiahvenrullat, paholaisen broileria, grillattua karitsanfileetä tai kantarellikastikkeella gratinoidut tomaatit.
– Teatteri-illallinen esityksineen ilman ruokajuomia kustantaa alle 50 euroa, joten moni piristää niillä mieluusti arkea. Toki meillä käydään paljon myös pikkujoulua tai merkkipäiviä juhlistamassa, kertoo Terhi Aunila. Hän jatkaa yhdessä veljensä Tuomas Aunilan kanssa vanhempien perustamaa ravintolayritystä.
Nyyrikki on myös päivittäin auki oleva à la carte -ravintola. Sen marraskuun lopussa alkava joululounas omaa pitkät perinteet ja on suosittu.
– Runsaan alkuruokapöydän jatkoksi tarjoamme aina yhtenä pääruokavaihtoehtona omaa erikoisuuttamme, peuraa. Jälkiruokana on herkullinen joulumakeislajitelma, Tuomas Aunila kuvailee.
Nyyrikin saliin mahtuu 80 asiakasta. Esimerkiksi perhejuhliin ja kokouksiin tila voidaan jakaa liukuovilla kahtia. Käytettävissä on myös romanttinen ja tyylikäs ”Keltainen kabinetti”.

Aunilan perheen ravintolayrittäjyys alkoi jo 34 vuotta sitten silloisesta Kakkostuvasta. Nyt sen paikalla on arkisin lounaita tarjoava Taverna Pohjan Akka. Tavernan voi myös vuokrata yksityiskäyttöön ja sinne voi lisäksi haluttaessaan tilata teatteriesityksen.
Äiti Kristiina Aunila on edelleen toiminnassa mukana aktiivisesti ja on tyytyväinen, että lasten jalat toivat kuin toivatkin heidät työntäyteiselle ravintola-alalle perheyritykseen.
Pub Päätön Kana on tasokas oluttarjontaan painottuva lähiöravintola kesäterasseineen.
– Asiakaskunta on todella aktiivista. Pubissa toimii asiakkaiden oma yhdistyskin. Siellä on ohjelmaa lähes joka päivä, milloin bingoa, milloin tietovisaa, Terhi Aunila kertoo.
Nyyrikin Iltatähti on viisivuotias mutkaton jatkopaikka vaikka teatteriillan jälkeen. Ohjelmaa yökerhossa on keskiviikosta lauantaihin. Keskiviikkoillat ovat elävän musiikin iltoja, torstaisin lauletaan karaokea live-musiikin säestyksellä ja viikonloppuisin tavanomaiseen tapaan.
Kaikilla ravintoloilla on yhteinen keittiö, josta ruuat tulevat. Valikoima on laaja, joten ravintoloitsijat lupaavat, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin.
Nyyrikki, Pohjan Akka, Päätön Kana ja Iltatähti
Pohjolankatu 2
00610 Helsinki
Puh. 09 757 2299
www.nyyrikki.fi