Rastilan Kartano sijaitsee meren rannalla Rastilan Leirintäalueella, metroaseman läheisyydessä. Aurinkoisella terassilla jalopuiden katveessa kotiruokalounas maistuu niin alueen asukkaille, lähialueen yrityksissä työskenteleville kuin leirintäalueen vieraille. Iltaisin ravintolaan voi tulla vaikka oluelle ja nauttimaan a la carte-listan antimia. Kesäaamuisin ravintolassa tarjoillaan myös aamiaista.

Tunnelma on käsin kosketeltava vanhan ajan mukaisesti sisustetuissa saleissa.

Rastilan kartanon historia ulottuu 1600-luvulle saakka. Nykyisen kartanon päärakennuksen runko rakennettiin 1800-luvun alussa. Alun perin upea kartano toimi ratsutilana ja maalaiskartanona, kunnes 1900-luvun puolivälissä Helsingin kaupunki osti kartanon maat retkeily- ja ulkoilutarkoitukseen. Historiallinen tunnelma on säilynyt hienosti tunnelmallisissa vanhan ajan mukaisesti sisustetuissa saleissa ja uutta tekniikkaa on kartanoon tuotu harkiten.
Kartanoon kannattaa ehdottomasti tehdä päiväretki kesällä. Helsingin keskustasta Rastilaan hurauttaa metrolla 20 minuutissa.
– Kartanon sijainti on loistava. Uimaranta vieressä ja liikenneyhteydet hyvät, enempää ei voi toivoa, Kari Lindholm sanoo.

Tilat sopivat erinomaisesti mm. kesähäiden tai syntymäpäivien viettoon.
Asiakkaat ovat vuosikausia kehuneet kartanoravintolan noutopöytälounasta ja se on edelleen kartanon ylpeys.
– Tarjoamme reilua ja maittavaa kotiruokaa. Runsas buffetlounas maksaa 8,00 € ja se tarjoillaan ma-pe klo 11-15 ja la–su 13–17. Kasvisvaihtoehtokin löytyy. Viikon lounaslista ja menuvaihtoehdot löytyvät nettisivuiltamme, keittiöstä vastaava Martti Siitonen kertoo.
– Kesäisin tarjoamme aamiaista klo 8-10, Kari Lindholm lisää. Ilta-auringon valaisemalla, jo ennestään viihtyisällä uudistetulla terassilla maistuvat niin a la carte-listan annokset kuin virkistävät juomatkin. Listalta löytyy mm. pihvejä, salaatteja sekä erilaista pienempää terassinaposteltavaa esim. oluen kyytipojaksi.
– Sateisemmallakin säällä viihtyy: isolta tv-screeniltä voi seurata vaikka urheilua, Kari sanoo.
Rastilan kartanossa on viisi erikokoista salia, joita voi varata yksityistilaisuuksien pitoa varten. Saleja voi yhdistellä ryhmien koon mukaan. Yhdessä saleista on myös vaihtuva taidemyyntinäyttely. Kauniit salit ja historiallinen miljöö sopivat erinomaisesti kesähäiden tai syntymäpäivien viettoon. Lisäksi yritykset järjestävät kartanon tiloissa usein kokouksia tai virkistyspäiviä.
– Kesäisin järjestämme asiakkaillemme myös erilaisia tapahtumia kuten juhannustanssit ja syksyllä kartanoillan. Lisätietoa ajankohtaisista tapahtumista meidän kotisivuiltamme, Kari kertoo.
– Valmiiden menujen lisäksi räätälöimme mielellämme tarjoiluvaihtoehtoja. Ruuat valmistamme alusta alkaen itse vuodenajan tuoreista raakaaineista. Ja kun tilaisuuteen kuuluu tarjoilu, niin emme peri tilavuokraa. Nettisivuiltamme löytyy tietoa erilaisista kokouspaketeista ja menuista sekä kuvia saleista, Martti vinkkaa.
– Rohkeasti vain leirintäalueen portista sisälle ja vähän matkaa eteenpäin niin kartanolle löytää helposti, miehet rohkaisevat tervetulleeksi.
Avoinna
su-to klo 8-20
pe-la klo 8.30-22
lounas arkisin klo 11-15
la-su klo 12-16
Rastilan kartano
Karavaanikatu 4
00980 Helsinki
puh. (09) 310 78 515
www.rastilankartano.fi