Maaliskuussa Porvoossa käyvien kannattaa ottaa suunnaksi ravintola Wanha Laamanni. Porvoon keskiaikaisen kivikirkon vieressä sijaitsevassa ravintolassa nautitaan koko kuukauden ajan pihviviikoista. Herkullisen menun on laatinut ravintolan keittiöpäällikkö Juha Peuraniemi, joka on työskennellyt muun muassa Chez Dominiquessa, Kämpissä ja useissa eri suurlähetystöissä.

Hevostournedos, jaloviinakastiketta ja paistettuja perunoita.
Alkuruokana voi nauttia paistettuja sammakonreisiä tai tartarpihviä. Pääruokapuolella valittavana on kyytönfileetä ja kyyttömakkaraa, pippuripihviä, Limousine-härkää, poronvasan maksaa, hevostournedosia Jaloviinakastikkeella tai ravintolan klassikkoa, voitaikinaan käärittyä härkää Laamannin tapaan, ravintoloitsija Matti Jussila mainostaa.

Tartarpihvi à la Parisienne ja maalaisranskalaisia.
Laadukkaan pihvin rinnalle kuuluu erottamattomasti punaviini. Pihviviikoille onkin valittu varta vasten sopivat, täyteläiset viinit. Viinilistalle on valittu laadukkaita yhden rypäleen viinejä eri puolilta maailmaa. Wanhan Laamannin listalla on esimerkiksi yhden Espanjan arvostetuimman viinintuottajan, Marqués de Griñon lippulaivaviini AAA, jota valmistetaan harvinaisesta Gracianolajikkeesta.
Jussila lisää, että pihviviikkojen viinilistalta löytyy yksi laatuviini myös valkoviinien ystäville.
Wanha Laamannikin elää vuodenaikojen mukaan, ja seuraavan kerran à la carte -lista vaihtuu kesällä.
Kuitenkin ravintolan klassikot, jo mainittu härkä ja etanat pysyvät listalla. Kesään asti meiltä saa arkisin myös maistuvaa lounasta.

Ravintoloitsija mainitsee, että suuri osa ravintolan käyttämistä raaka-aineista on hankittu lähialueiden pienviljelijöiltä. Viime vuonna järjestimme luomu- ja lähiruokaviikot. Ruoan alkuperä kiinnostaa. Kun on pieniä lähituottajia, niin tuotteet eivät leviä laajalla jakelulla. Osalta tuottajista ostamme jonkin tietyn lajin koko sadon.
Istumapaikkoja ravintolasta löytyy kahdesta kerroksesta yhteensä 70. Kesäaikaan käytössä on 80-paikkainen terassi, joka korkataan käyttöön perinteisellä vappupäivän ilmaiskonsertilla. Vappuaattona meillä on normaalia ruokatoimintaa, mutta vappupäivänä terassilla on konsertti, ja sisällä ravintolassa nautitaan kolmen ruokalajin vappulounas.
Ennen vappua kannattaa muistaa Wanhan Laamannin pääsiäismenu, jolloin tarjolla on lammasta. Äitienpäivälounaallakin kannattaa muistaa Laamanin tarjoilut.
Wanha Laamanni avattiin yli 200 vuotta vanhaan historialliseen puutaloon jo yli 30 vuotta sitten. Sisustus uusittiin, kun Kari Jalava ja Jussila ostivat ravintolan. Tapetit ovat painettu käsin vanhalla laattapainomenetelmällä. Kuosit ovat 1700-luvulta: alakerrassa aiheena on Kärkölän köynnös, yläkerrassa Porvoon lehvä, joka tunnettiin 1800-luvulla Pohjoismaita myöten. Myös tuolit on teetetty Laamannia varten vanhojen mallien mukaan.
Varta vasten Wanhaan Laamanniin saapuu asiakkaita lähikunnista ja ympäri Suomen. Turisti- ja yritysryhmiä saattaa samankin päivän aikana olla useasta eri maasta, joten kannattaa aina tehdä pöytävaraus.
Aukioloajat:
Avoinna joka päivä ympäri vuoden
Arkisin klo 10.30-22.00
Lauantaisin ja sunnuntaisin
klo 12.00-22.00
Ravintola Wanha Laamanni
Vuorikatu 17, 06100 Porvoo
Puh. 020 752 8355
wanha.laamanni@wanhalaamanni.fi
www.wanhalaamanni.com