Yrityskuvalehti

TerveysHomeopatia

Terveys on luksusta

Biokemisti, ravitsemusasiantuntija Marita Isomäki on perehtynyt parinkymmenen vuoden ajan ihmisten ongelmiin ja oppinut yhdistelemään erilaisia hoitoja niin, että hoitotulokset ovat mahdollisimman tehokkaat.

Marita Isomäki

Voivatko ihmiset huonommin kuin aikaisemmin ja miksi?

Kyllä minun mielestäni. Sen voi päätellä lääkkeiden kulutuksen kasvua osoittavista tilastoista. Esimerkiksi syöpäkulut ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, kolesterolilääkkeiden kulutus seitsenkertaistunut vajaassa vuosikymmenessä ja joka neljännellä synnyttäjällä todetaan diabetes. Jos olemme oireettomia, kun käytämme lääkkeitä vaivoihimme, se ei suinkaan merkitse, että olemme terveitä. Ainakin yksi syy ongelmiin on ravinnon laatu ja kiire.

Miten keho ja mieli hälyttävät?

Positiivinen ja avoin mieli asustaa parhaiten hyvin toimivassa kehossa. Ja kehon kunto taas riippuu pitkälti suoliston kunnosta. Erilaiset unihäiriöt, aloitekyvyttömyys, paino-ongelmat, huonotuulisuus, keskittymisongelmat, kuukautishäiriöt, päänsärky, ummetus, ripuli, toistuvat flunssat, erilaiset himot jne. kertovat, että keho ja mieli eivät ole keskenään tasapainossa. Jokaisen on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä suuhunsa pistää, riittävästä aerobisesta liikunnasta ja myös riittävästä omasta ajasta, jolloin rentoudutaan ja puhdistetaan mieli raskaista ajatuksista.

Tärkein viestisi tänään?

Ydinteemani on iskostaa ihmismieliin: Ei ole itsestäänselvyys, että olemme terveitä. Kun 70 000 biljoonaa soluamme ovat terveitä ja säilyttävät terveen tapansa jakautua, olemme mekin terveitä. Ravinnon tulee päästä solutasolle, jotta se tekee tehtävänsä oikein. Luonnollinen tapa imeytymisessä on nestemäinen muoto. Siksi suosittelemani PM-FitLine-ravintolisät (www.polafit.com) nestemäisinä pääsevät solutasolle imeytyen kliinisten tutkimusten mukaan 500-1000 % paremmin kuin vastaavat kapselit/tabletit. Ja elintarvikkeina ne auttavat luonnollisella tavalla el mistöä itse hoitamaan itsensä. Jos tämä huolenpito ei ole riittävä terveyden palauttamiseksi, annan mielelläni homeopaattista konsultaatiota. Hän, joka ei ymmärrä tänään investoida terveyteensä, joutuu jonain päivänä käyttämään monta kertaa enemmän aikaa ja rahaa sairauksiensa hoitoon.

Yhteystiedot

Terapiahuone Marita Isomäki Oy
Pietarinkatu 15 B 90
00140 Helsinki
Puh. (09) 408 437, 050 552 5193
www.easynetti.com/terapiahuonemarita

Powered by Ubique Oy