Yrityskuvalehti

TerveysNaprapaatti

Naprapatiasta apua moneen vaivaan

Merja Avolalla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus naprapaatin työstä. Osaamistaan hän täydentää jatkuvalla kouluttautumisella.

Kun kolottaa tai jomottaa tai keho on kömpelö ja jäykkä, jo yksi käynti naprapaatilla saattaa laukaista kivun ja helpottaa oloa. Vaiva voi olla akuutti tai jatkunut jo jonkin aikaa. Usein pidempiaikainen helpotus vaatii kuitenkin useamman hoitokerran.

– Parhaimmillaan naprapatia on silloin, kun sinulla on vaiva, jonka paranemista haluat nopeuttaa. Ja mitä aiemmin haet apua, sitä nopeammin vaiva aina paranee, muistuttaa naprapaatti Merja Avola.

Hän tähdentää, että ammattilainen ei tee mitään väkisin. Naprapatia on taito-, ei voimalaji. Siinä käytetään nivelten manipulaatio- ja mobilisaatiotekniikoita, mutta tarjolla on myös pehmeitä käsittelyjä.

– Erikoishoitopöytä tekee hoidoista pehmeän miellyttäviä. Apuna käytän tarpeen mukaan erilaisia esikäsittelyjä.

Kokonaisvaltaista hoitoa


Naprapatian avulla lihaksia ja rankaa autetaan voimaan hyvin. Hoidot yksinään ovat Avolan mielestä kuitenkin vain puolet kokonaisuudesta.

– Toinen puoli on se kuinka ihminen ylipäänsä kehoaan käyttää arkena. Ergonomia on tärkeää, koska nykyään useimmat istuvat liikaa. Kokonaisuuteen vaikuttavat lisäksi liikunta, kehon liikkuvuus ja sen rajoitteet.

Naprapatia on nivel- ja lihaskäsittelyä, joka perustuu asiakkaan omaan kertomukseen sekä muun muassa nivelten liikkuvuus-, lihas- ja neurologisiin testeihin.

– Monesti ongelman aiheuttaja on hyvin piiloutunut. Sen löytämiseksi esimerkiksi selkäkipuiselta testataan muun muassa nilkkojen, polvien ja lonkan toiminta. Samanlainen kipujen perimmäisen syyn etsintä tehdään niskakipuiselta.

Omissa harjoitteissa avainasemassa on arkiliikunta. Sen lisäksi on hyvä liikkua muutama kertaa viikossa mieluisan lajin parissa.

– Liikkuessa tulee aina tietoisemmaksi omasta kehostaankin, jolloin oppii myös hakeutumaan tarvittaessa aikaisemmin hoitoon.

Naprapaatin hoitoa jännittäviä Avola muistuttaa siitä, että hoito on lääketieteellisesti hyväksyttyä ja toimintaa on harjoitettu Suomessakin 30 vuotta.

– Olen tehnyt itsekin työtä myös lääkäriasemalla ja teen jatkuvasti tiivistä yhteistyötä alan ammattilaisten kanssa, Avola kertoo.

Yhteystiedot

Naprapaatti Merja Avola
Kalevankatu 26 A 3
00100 Helsinki
Puh. (09) 5627 0650,
040 5019 449

Sähköpostiosoitteen alkuosa:
naprapaatti
Sähköpostiosoitteen loppuosa:
merjaavola.fi


www.kipupois.fi

Powered by Ubique Oy