Koivukylässä sijaitseva yksityinen hoitokoti Iltatähti tarjoaa ikäihmisille turvallista hoitoa ympäri vuorokauden kodinomaisessa ympäristössä rauhallisen maaseutumaiseman keskellä, silti hyvien yhteyksien päässä ja lähellä palveluja.

Arja Tarvainen näyttää, kuinka vähällä arkeen saa iloa ja pientä piristystä.
Hoitokoti Iltatähden päiväohjelmassa ulkoilulla on tärkeä merkitys. Lisäksi lauletaan, jumpataan ja keskustellaan säännöllisesti vierailevan ammattilaisen ohjauksessa. Asukkaat osallistuvat myös talon touhuihin, kuten leivontaan, ja portaiden taidokas syysasetelma kertoo, että askartelutaitoakin löytyy omasta takaa.
– Ulkoilumahdollisuudet omalla väljällä ja aidatulla pihallamme ovat erinomaiset ja ulkoilu kuuluu päivittäiseen ohjelmaamme. Osa asukkaista liikkuu pihalla itsenäisestikin varsinkin kesällä, ja esimerkiksi marjapensaista saa käydä vapaasti maistelemassa kesän kypsyttämää satoa, kertoo hoitokodin johtaja Arja Tarvainen, joka perusti Iltatähden jo 1990-luvulla.
Tehostettua asumispalvelua tarjoava 20-paikkainen hoitokoti siirtyi Koivukylään Kuninkaanmäestä vuonna 2006, kun uusi talo valmistui. Tilat on suunniteltu huomioiden kaikki hoitokodille asetetetut nykypäivän laatuvaatimukset sekä turvallisuus- ja hygieniamääräykset. Niinpä talossa on muun muassa oma väestönsuoja.

Kaikilla Iltatähden asukkailla on jonkinasteinen muistisairaus. Sen tähden on Arja Tarvaisen mielestä erityisen tärkeää, että hoitokodissa on tuttu henkilöstö ja päivät sujuvat tietyllä rytmillä.
– Toki olemme kaikki luonnostamme erilaisia. Yksi herää varhain aamulla, toinen uinuisi mielellään pitkään. Itselläni on sellainen tapa, että käyn aamuisin availemassa huoneiden ovia. Näin asukkaat saavat herätä luonnolliseen astioiden kilinään ja puheen sorinaan. Säännölliset ruokailuajat ja ulkoilu auttavat hyvin päivärytmissä pysymisessä.
Vakituista henkilökuntaa Iltatähdessä on 13. Kaikilla keittiötä lukuunottamatta on sosiaali- tai terveydenhoitoalan koulutus. Lisäksi on kaksi apulaista sekä viikkosiivouksesta huolehtiva yritys. Ruoka tehdään alusta alkaen paikan päällä.
– Aamu- ja iltatoimien aikaan on meillä kiirempää, mutta muulloin ehdimme hyvin olla asukkaiden kanssa ja järjestää virikkeellistä toimintaa kukin omien taipumustemme mukaan. Meille on tärkeää asukkaidemme hyvinvointi, terveys ja viihtyvyys. Henkilökuntamme tekee työtään täydellä sydämellä. Siitä olen erityisen ylpeä, samoin kuin siitä, että minut valittiin Vantaan Vuoden 2008 yrittäjäksi, Arja Tarvainen kertoo.

Iltatähden huoneet ovat tilavia yhden hengen huoneita, joista muutamia voidaan yhdistää väliovella toisiinsa. Tällä hetkellä kaikki asukkaat ovat kuitenkin yksin asuvia. Huoneisiin kuuluu peruskalustus, mutta sinne voi tuoda omia huonekalujaan ja muita mieluisia tavaroitaan. Arja Tarvainen kertoo, että Iltatähti on kysytty hoitokoti ja tiedusteluja ikäihmisten omaisilta tulee ympäri Suomea.
– Yleensä jonossa on muutama henkilö, joten jos palvelumme kiinnostavat, kannattaa ottaa yhteyttä pikimmiten ja tulla tutustumaan hoitokotiimme, meihin ja toimintatapoihimme.
Hoitokoti Iltatähti Oy
Pajutie 6
01400 Vantaa
Puh. 09 836 6710
www.hoitokoti-iltatahti.fi