Silmälasit ovat arkipäivää useille suomalaisille. Jo pitkään on kuitenkin ollut tarjolla vaihtoehtoja lasittomaan elämään. Medilaser Espoo tarjoaa asiakkaille turvallisen ja helpon tavan päästä laseista eroon.

Medilaser Espoon henkilökunta vasemmalta, sairaanhoitaja Susanna Vainio, sekä optikot Eila Vuori ja Jussi Kivivirta.
Aina silmälasien käyttö ei ole mahdollista esimerkiksi työn tai harrastusten takia. Joillekin lasien käyttö voi olla myös hankalaa tai jopa epämiellyttävää. Laseista on kuitenkin mahdollisuus päästä eroon. Medilaser Espoo tarjoaa silmälaser- sekä kaihileikkauksia.
Palveluihimme kuuluu myös silmälääkärin vastaanotto. Teemme myös linssileikkauksia, joiden avulla ikäihmisten on mahdollista päästä eroon sekä kauko- että lähilaseista, Medilaser Espoon ylilääkäri Harri Koskela kertoo.

Nykyaikaiset tutkimus- ja hoitolaitteistomme takaavat parhaan lopputuloksen.
Medilaser Espoon kotisivuilla voi täyttää lomakkeen, jonka tietojen perusteella asiakas saa sähköpostiinsa arvion hänen omille voimakkuuksilleen suositellusta menetelmästä maksutta.
Varmuuden toimenpiteen soveltuvuudesta saa esitutkimuksessa, jossa kartoitetaan tarkasti silmien soveltuvuus toimenpiteeseen. Medilaser Espoo on suomessa ainut klinikka, joka tarjoaa, ilman sitoumuksia, maksutonta esitutkimusta asiakkailleen.
Mikäli silmät ovat terveet eikä leikkauksen estäviä silmäsairauksia ole, varataan esitutkimuksen jälkeen leikkausaika. Pyrimme siihen, että leikkaukseen pääsee kahden kolmen viikon sisällä esitutkimuksesta.
Mikäli kaihipotilas haluaa tulla suoraan leikkaukseen, tarvitsee hän silmälääkärin lähetteen, Koskela lisää.
Laser- ja kaihileikkaus kestää toimenpiteenä ainoastaan noin kymmenen minuuttia. Leikkaukset tehdään päiväkirurgiana, joten aikaa on kokonaisuudessaan hyvä varata pari tuntia.
Molemmissa leikkausmuodoissa jälkihoitona on tippahoito. Laserleikkauksessa se kestää pari viikkoa ja kaihileikkauksessa kuukauden.
Koskelan mukaan riskit leikkauksissa ovat hyvin pienet, noin prosentin suuruusluokkaa. Esimerkiksi laserleikkaus tehdään aina sellaisessa vaiheessa, että silmän taittovoima on stabiili eikä se ole muuttunut viimeisen vuoden aikana.
Koskela kehuu Medilaser Espoon lääkäreitä erittäin kokeneiksi ja leikkaustuloksia hyviksi.
Toimimme Isossa Omenassa, joten meille on erittäin helppoa ja kätevää tulla joko omalla autolla tai julkisten liikenneyhteyksien avulla. Toiminta suuressa kauppakeskuksessa varmistaa myös sen, että potilaan saattaja voi kuluttaa aikaa esimerkiksi tekemällä ostoksia.
Koskelan mukaan Medilaser Espoo on erittäin moderni ja hyvätasoinen klinikka.
Sijainnista johtuen toimintakustannuksemme ovat erilaiset kuin vastaavilla paikoilla Helsingin keskustassa. Näin voimme tarjota palveluita edullisemmilla hinnoilla. Hinta-laatusuhde on pääkaupunkiseudun paras.
Koskela kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos silmälasit häiritsevät. Hänen mukaansa laserleikkauksella yli 99 prosenttia ja linssileikkauksella yli 95 prosenttia pääsee eroon silmälaseista. Tietysti leikkaus voi olla myös kustannuskysymys, mutta eihän silmälasienkaan käyttö ole halpaa. Leikkaus maksaa itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa, Koskela arvioi.
Medilaser Espoo sijaitsee Matinkylässä, kauppakeskus Ison Omenan toimistotornissa, 7. kerros. Hissi palvelu- ja pysäköintitasolta. Autoilijoille löytyy reilusti maksutonta pysäköintitilaa kauppakeskus Ison Omenan pysäköintihallista.

Satu Tuomistolle tehtiin laserleikkaus Medilaserin Espoon toimipisteessä. Leikkaavana lääkärinä toimi yksi maan johtavista silmäkirurgeista, silmätautien erikoislääkäri Harri Koskela.
— Olin kuullut paljon hyvää Medilaserista, ja vaikka tutkin myös muita vaihtoehtoja, Medilaser tuntui parhaalta. Kävin maanantaina esitutkimuksessa ja sain leikkausajan heti tiistaiksi. Ei siinä paljon ehtinyt jännittää. Myös leikkaus meni todella nopeasti ja lääkäri kertoi minulle koko ajan mitä kulloinkin tehtiin, Satu kertoo. Tämä oli ehdottomasti loistava sijoitus tulevaisuuteen. Saan nauttia elämästä nyt uudella tavalla ja myös taloudellisesti leikkaus oli fiksu sijoitus.
Medilaser Silmäkeskus Espoo
Piispansilta 11A
02230 Espoo
Puh. (09) 162 0900
Medilaser Silmäkeskus Vantaa
Peltolantie 5 B
01300 Vantaa
puh. (09) 838 7580