Vuosaari Golfissa lajiin pääsee tutustumaan helposti lähellä Helsingin keskustaa.

Varhaisesta toukokuun arkiaamusta huolimatta Vuosaari Golfin klubitalon parkkipaikat ovat lähes täynnä. Kaikesta näkee, että golfista on kasvanut suosittu laji, jota ei pidetä enää elitistisenä, vaan tänä päivänä harrastajia löytyy vauvasta vaariin lähes jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Myös lisääntyneet laadukkaat pelikentät sekä suomalaisgolffareiden menestys maailmalla on innostanut yhä uusia pelaajia lajin pariin. Rekisteröityjä pelaajia löytyy Suomesta noin 150 000.
Meillä golfin aloittaminen ja lajiin tutustuminen on tehty todella helpoksi. Lajista innostunut henkilö tulee meille lyömään lainamailoilla. Mikäli innostus tästä kasvaa, käydään seuraavaksi green card -alkeiskurssi, jossa opetellaan lajin perusteet. Kurssi vaaditaan myös, jos mielii kentille pelaamaan. Vuosaari Golfissa alkeiskursseja järjestetään kauden aloituksesta viikoittain aina syksyyn saakka, vuoden verran Vuosaari Golfin toimitusjohtajana toiminut Juha Ruponen sanoo.

Vuosaaren kenttä on Suomen ainoa links-tyyppinen golfkenttä.
Ruponen lisää, että halutessaan taitojaan voi parantaa ottamalla yksityistunteja golfprolta.
Golf sopii kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Golfin terveysvaikutuksiakaan ei voida sivuuttaa, sillä yhden kierroksen aikana tulee käveltyä noin kymmenen kilometriä. Ihmisillä on usein myös käsitys, että golf on vaikeampaa kuin itse asiassa onkaan. Tasoitusjärjestelmän avulla aloittelija voi pelata tasapuolisesti vaikka ammattilaista vastaan.
Ruposen mukaan kaikki golfin ystävät eivät ole vielä tietoisia siitä, kuinka läheltä Helsingin keskustaa löytyy vaativankin pelaajan kriteerit täyttävä kenttä. Sijainti ja kulkuyhteydet kentälle ovat loistavat.
Kentälle tehtiin mittava uudistus, joka valmistui kesällä 2009. Kenttä on Suomen ainut links-tyyppinen kenttä, vastaavanlaisia löytyy erityisesti Brittein saarilta. Links-kentällä tarkoitetaan kumpuilevassa maastossa olevaa vähäpuista kenttää, joka sijaitsee meren läheisyydessä. Tästä syystä kentällä tuulee lähes aina, mikä tuo oman haasteensa peliin. Varsinkin aloittelijoille tulee usein yllätyksenä, miten suuri vaikutus tuulella on pelaamiseen.

Vuosaarin Golfin mittava kenttäuudistus valmistui vuonna 2009.
Vuosaari Golfissa pelikausi on pitkä, normaalin lumitalven jälkeen pelaamaan pääsee maalis-huhtikuun vaihteessa ja viimeiset kierrokset pelataan yleensä marraskuussa. Osakkaille ja jäsenille kenttä on käytössä kesäaikaan käytännössä ympäri vuorokauden.
Eikä aina tarvitse pelata täyttä 18 reiän kierrosta, vaan voi pelata yhdeksän reikää, johon aikaa menee pari tuntia.
Tänä vuonna Vuosaaren kentällä järjestetään kaksi merkittävää golftapahtumaa: naisten ja miesten amatöörien SM-kisat heinäkuussa sekä Finnish Tour -osakilpailu syyskuussa. Heinäkuussa kentällä järjestetään myös avoimet ovet kaikille lajista kiinnostuneille. Toimintaa on tarkoitus virittää tästä vielä lisääkin.
Suunnitelmissa on järjestää osakkaille ja jäsenille pelimatkoja ulkomaille talvikaudella. Lisäksi jäsenet pääsevät talvella harjoittelemaan sisäharjoitushalliin, josta löytyy muun muassa golfsimulaattori. Emme ole myöskään mitenkään suljettu yhteisö, vaan esimerkiksi klubitalon ravintola on avoinna aamukahdeksasta iltayhdeksään kaikille asiakkaille, ruoka on siellä kohdallaan, Ruponen mainostaa.
Vuosaari Golf
Eteläreimarintie 9
Puh. 09-6812 210
www.vuosaarigolf.fi