- Keilailun pariin ovat tervetulleita viihtymään kaikenikäiset: lapset, aikuiset, perheet, koululaisryhmät, työporukat, eläkeläiset, synttäri- ja polttariporukat. Myös pyörätuolilla pääsee keilahallin tiloihin, keilahalliyrittäjä Matti Lepistö Riihimäen Keilahallista kertoo.

Keilailu on hauska, sosiaalinen harrastus. Hyvinkään keskustan moderni 8-ratainen keilahalli palvelee myös liukkain radoin, lisää Hyvinkään Keilahallin vetäjä Mika Luoto.

Keilaaminen on helppoa. Alkuun pääsee yksinkertaisesti tarttumalla palloon. Keilahallin henkilökunta neuvoo mielellään pelin kulusta. Pistelaskusta ei myöskään tarvitse ottaa paineita, sillä molemmissa halleissa automaattinen pistelaskukone huolehtii kirjanpidosta Riihimäen keilailuliitto ja Hyvinkään Keilahalli järjestävät säännöllisesti alkeiskursseja, mikäli haluaa tutustua pelin saloihin tarkemmin. Niistä saa lisätietoja hallilta. Keilaus sopii hyvin myös yritysten
tyky-päivään.
– Yritysporukoille keilaus sopii senkin vuoksi, että siitä saavat onnistumisen tunnetta helposti hieman heikompikuntoisetkin, Matti Lepistö sanoo.
Nykyään suosittua hohtokeilausta voi Riihimäellä harrastaa keskiviikkoisin klo 19-21, perjantaisin klo 17-23 ja lauantaisin klo15–23. Hyvinkäällä hohtokeilausajat ovat ke-to klo 20-22 ja pe-la klo 15-22. Muut ajat on varattu perinteistä keilausta varten. Mikäli varaa koko hallin, voi hohtokeilata milloin vain.
Hohtokeilailun parissa voi järjestää hauskaa yhdessä oloa työporukan, luokan tai asiakkaiden kanssa. Se on myös hyvä aloitus saunaillalle, ravintola- tai tanssi-illalle.
– Perhekeilailu on myös yhä suositumpaa, Lepistö kertoo.
Halleissa onkin satsattu erikokoisiin ja -painoisiin palloihin. Keilailu sopii aivan kaikille. Laji ei tunne ikä-, eikä muitakaan rajoituksia.
– Vuonna 1973 yleisen Suomen mestaruuden vei nimiinsä 58-vuotias Matti Nieminen, mutta pari vuotta myöhemmin saman kilpailun voittaja oli vasta 16-vuotias Sami Luoto. Tämä kertoo paljon lajin luonteesta. Keilailu sopii erinomaisesti myös naisille, kertoo Mika Luoto.
Riihimäen keilahalli
Aukioloajat:
ma-to klo 13–21
pe klo 13–23
la klo 10.30–23
su klo 10.30–19
Pohjolankatu 6
11120 Riihimäki
Puh. 040 535 3587
www.keilahalli.com
Hyvinkään keilahalli
Aukioloajat:
ma-pe klo 11-22
la klo 10.30-22
su klo 10.30-19
Kauppalankatu 7-11
05800 Hyvinkää
Puh. (019) 453 815
www.hyvinkaankeilahalli.fi