Korjaamo on Töölön sydämessä sijaitseva helsinkiläishenkinen aikuisille suunnattu kulttuurikeskus, jossa tarjontaa riittää klubi-illoista konsertteihin, teatteriin ja valokuvanäyttelyihin. Kahvilassa tarjoillaan päivittäin laadukas lounas, jonka voi kesällä nauttia isolla terassilla. Illalla baarissa ja klubissa viihtyvät nuoret aikuiset.

Töölön tunnelmalliset ratikkahallit toimivat nykyään kulttuurikeskuksena.
Korjaamo perustettiin viisi vuotta sitten Töölön vanhaan tunnelmalliseen ratikkahalliin. Lisää tilaa saatiin viime vuonna, kun viereinen raitioliikennemuseo uusittiin ja tiloihin rakennettiin isompi konsertti- ja teatterisali sekä kahvila.
– Lisäksi alakerrassa oleva suosittu kauppa muuttaa vielä tässä kuussa yläkerran suurempiin tiloihin ja kaupan oheen tulee Studio, jossa järjestetään erilaisia näyttelyitä, viestintäpäällikkö Marjo Nuortimo kertoo.
Tiloja vuokrataan myös yksityistilaisuuksia varten. Iso sali toimii vaikka auditoriona tai häiden juhlapaikkana, kun taas baarin 40-henkeä vetävä parvi on ystäväporukoiden ja esim. syntymäpäiväjuhlien suosittu pitopaikka.
– Meillä järjestetään karonkat, ystävämyynnit, kirjan julkistamistilaisuudet ja muotinäytökset. Kaikkia tilojamme voidaan vuokrata erilaisia tarkoituksia varten.

Korjaamon kahvilassa voi nauttia joka päivä laadukkaan lounaan ja nauttia samalla taidenäyttelystä. Kuva: Pekka Niittyvirta.
Tilojen laajentumisen myötä syyskuusta 2008 lähtien Korjaamolla on järjestetty konsertteja, joihin mahtuu 300-500 katsojaa.
– Tilaa voidaan muokata esiintyjän mukaan: onko tarvetta istuinpaikoille vai ei.
Pop, Funk, Electro, Rock... Korjaamolla esiintyy niin kotimaisia kuin kansainvälisiä nousevia nimiä.
– UMO järjestää tiloissamme säännöllisesti konsertteja ja itse aloitimme USCO-konsertit, jolloin kuullaan eri tyylejä yhdistelevää uutta suomalaista cross-overia. Konsertit ovat löytäneet kävijäkuntansa, varsinkin viikonloppuisin tapahtumat ovat usein loppuunmyytyjä. Ja järjestämme myös festivaaleja, Marjo muistuttaa.
Joka perjantai ja lauantai Korjaamon klubissa biletetään dj:n tahdittamana.
– Klubi-illoissa on aina teema, esim. lauantaisin kerran kuussa on usein electro-ilta. Muuten salissa soi pop-rock, rap tai funk. Onkin mukava nähdä, että usein tutut naamat viihtyvät meillä viettämässä viikonloppua, Marjo kertoo.
Noin kerran kuussa Korjaamo Teatterissa on ensi-ilta tai kaupunkiin saapuu vieraileva ryhmä. Esitykset ovat pääasiassa nykyteatteria. Poliittiset aiheet ovat tänä keväänä pääteemana.
– Teemme läheistä yhteistyötä vapaiden teatteriryhmien kanssa. Meillä vierailee huhtikuussa Tanssiteatteri Minimi ja lähiaikoina saamme ulkomailla mainetta niittäneen nykysirkusesityksen vierailulle.
Teatterin päätapahtuma on Helsingin Juhlaviikkojen ohessa järjestettävä Suomen toiseksi suurin teatterifestivaali STAGE. - Yleensä meillä esiintyy kotimaisia ryhmiä, mutta STAGEn aikana lavalle nousee usea kansainvälinen ryhmä.
Galleriassa, Studiossa ja Vaunusalissa järjestettävien näyttelyiden painotus on nykytaiteessa. Tarjolla on valokuvanäyttelyitä, ehkäpä yhdistettynä videoinstallaatioon. Mutta jos kriteerit täyttyvät, niin näyttely voi koostua myös maalaustöistä. Asiaan perehtynyt ryhmä valitsee näyttelyt ja usein tilaisuus annetaan taiteilijalle, joka on niittänyt jo mainetta ulkomailla mutta on kotimaassaan, eli Suomessa, vielä tuntematon nimi.
Kulttuuritehdas Korjaamo
Töölönkatu 51 a-b
00250 Helsinki
Puh. 020 7417 000
www.korjaamo.fi