Hot Gym sijaitsee erinomaisella paikalla Tullinpuomin Shellin vieressä Mannerheimintiellä. Kuntosali oli aikoinaan elokuvateatteri, joten sali on korkea ja avara. Täällä treenaavat edullisesti alueella asuvat opiskelijat ja Meilahden ja Töölön yritysten työntekijät.

Valoisassa ja avarassa kuntosalissa voi harjoittaa omaan tahtiin kaikkia lihasryhmiä ajanmukaisissa ja helppokäyttöisissä laitteissa.
Hot Gym on joustava sali, jossa treenataan juuri silloin kun halutaan ja itselleen sopivalla treenikorttivaihtoehdoilla. Sali on asiakkaiden käytössä avainkortilla ympäri vuorokauden, joten ruuhkia ei synny käytännössä milloinkaan.
– Varsinkin vuorotyöläiset ja ravintola- alan työntekijät osaavat arvostaa joustavia aukioloaikojamme. Moni tulee myös treenaamaan ennen töihin lähtöä aikaisin aamulla, Timo Hult Hot Gymista kertoo.

Myynnissä on mm. Leaderin ja Fastin lisäravinteita.
Hot Gym noudattaa korttivaihtoehdoissa perinteistä linjaa, eli ketään ei pakoteta sitoutumaan eikä lunastamaan kallista jäsenyyttä. Kuntoilemaan voi tulla kertamaksulla, 10-kerran kortilla, kuukausikortilla tai halutessaan voi lunastaa VIP-kortin, jolla voi treenata niin paljon kuin ehtii vuoden aikana. VIP-jäsenet maksavat vain 33 euroa kuukaudessa. Aamuvirkuille on oma edullisempi kortti, jolla pääsee treenaamaan klo 05.00 – 14.00. Myös opiskelijoille myönnetään alennuksia.
– Edullisempaa salia vastaavalla varustuksella ei helposti pk-seudulta löydy, Timo Hult vihjaa.
– Työntekijämme ovat kaikki alan ammattilaisia. Autamme ja neuvomme mielellämme ja haluttaessa teemme aloittelijoille yksilöllisen treeniohjelman.

Tunnelma kuntosalissa on kotoisan rento. Kaikki keskittyvät omaan tekemiseen.
– Olemme pitkälti tee se itse -sali jossa käy kuntosaleissa aikaisemminkin treenannutta porukkaa. Tyypillinen asiakas on 20-45-vuotias mies, mutta käy meillä myös naisia ja nuoria. Usein uusia asiakkaita saapuu ystävien seurassa, kannattaakin tulla porukalla kokeilemaan!
Valoisassa ja avarassa kuntosalissa voi harjoittaa omaan tahtiin kaikkia lihasryhmiä ajanmukaisissa ja helppokäyttöisissä laitteissa. Tarjolla on suuri määrä irtopainoja ja lämmittelylaitteita.
– Panostamme salin puhtauteen ja viihtyvyyteen, haluamme tarjota mahdollisimman motivoivan harjoitusympäristön asiakkaillemme, Timo kertoo.
Treenin jälkeen voi ottaa kauniin ja tasaisen rusketuksen solariumissa. - Asiakkaidemme käytössä on kaksi solariumia, joista toinen on aivan uusi. Kolikoilla toimivaan solariumiin voi tulla vaikkei kävisikään treenaamassa meillä, Timo muistuttaa.
Hot Gymissa on myynnissä kattava valikoima liikuntatavoitteiden saavuttamista edistäviä vitamiineja ja Leaderin ja Fastin lisäravinteita.
– Valikoimastamme löytyy jokaiselle lompakolle sopivia tuotteita. VIP-jäsenet saavat ravinteista 20 %:n alennuksen, muista tuotteistamme 10 %.
Aukioloajat
Avainkortilla joka päivä 24 h
Toimisto avoinna ma-pe 16-20
Kuntosali Hot Gym
Mannerheimintie 118
00270 Helsinki
Puh. 0400 700 542 (sali)
050 526 3994 (Timo)
www.hotgym.net