Albergassa on nähty teatteriesityksiä jo kaksikymmentä vuotta ja vietetty monet ikimuistoiset juhlat. Siellä myös herkutellaan klassikkolounailla. HakaranPesässä pelataan tai istutaan rennosti iltaa. Base taas on erilainen kauppakeskusravintola. Ilman Kiverän perheyritystä Leppävaaran ravintolatarjonta olisi aika lailla laihempaa.

Perinteiseen paikkaan sopivat mainiosti 60–70-luvun klassikot, jotka ovat pitkälti niitä maukkaita makuja, joita lähtiessämme alalle tarjoiltiin, Vuokko Varila-Kiverä kertoo.
Teatteri- ja tilausravintola Alberga on 70-paikkaisena pieni ja kodikas miljöö monenlaisille tapahtumille ja juhlille, niin syntymäpäiville, häille kuin muistotilaisuuksille. Intiimeistä teatteriesityksistä siellä on nautittu jo kaksikymmentä vuotta.
Vielä huhti- ja toukokuun aikana on mahdollisuus viettää muutamana iltana riemukas teatterihetki. Esityksen voi tilata myös omiin juhliinsa. Elämyksen täydentää maittava esitykseen suunniteltu illallinen, johon liittyy oma tarinansa.

Base tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille.
Ravintola Albergan suositut joululounaat katetaan arkisin alkaen 5.12. – 23.12. klo 11.00 -15.00. Lounas koostuu alkuruokapöydästä, jossa lajikkeita on yli 30. Lämminruokavaihtoehtoja on neljä, ja lämpimät ruuat vaihtuvat viikoittain.
– Albergan vanhan ajan joululounaassa maistuvat aidot joulun maut, jotka on valmistettu Albergan keittiön salaisten reseptien mukaan. Alkuruokapöydässä tarjolla on monen moiset kalaherkut, sillit, graavilohet, mädit ja suussa sulavaa kinkkua ja kalkkunaa.
– Pöytiin tarjoiltava joululounas sisältää neljä lämminruokavaihtoehtoa ja kaksi jälkiruokavaihtoehtoa, esim. joululeivonnainen vaihtuu viikoittain.
– Ravintolamme on pieni ja joululounaat ovat hyvin suosittuja, joten suosittelen varaamaan lounaspöydän ajoissa. Lounaslistamme löytyvät sivuiltamme www.ravintolaalberga.fi, sanoo ravintoloitsija Vuokko Varila-Kiverä.
– Yhä useampi henkilö ja yritys viettävät pikkujouluja tammikuussa. Loppuvuodeksi kasaantuvat kiireet ja joulun ajan erilaisia juhlia ja menoja on paljon. Sen vuoksi ei kannata kärsiä turhasta stressistä! Jos kalenteri on jo uhkaavan täynnä, kannattaa vilkaista Albergan joulukuun ohjelmiston lisäksi tammikuun teatteriohjelmistoa, sillä pikkujoulut tammikuussa saattaisi olla piristävä vaihtoehto aloittaa vuosi 2012. Ravintola Albergan perinteinen Joululounaspöytä tarjoillaan 5.12. - 23.12.2010 arkisin klo 11 – 15 ja Shoppailijan viikonloppubuffet Ravintola Basessa alk. 20.11.2011.

Klassikkolounasta tarjoillaan tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 11-14.
Albergan naapuri, HarakanPesä, on rento bistro-baari, jossa tarjoillaan arkisin suomalainen kotilounas. Iltaisin löytyy à la carte -listalta niin pientä purtavaa kuin traditionaalisia annoksia, kuten lohikeitto, talon wieninleike ja pippuripihvi tottakai.
Iltaisin kilpaillaan ja pelataan, seurataan kimpassa urheilulähetyksiä tai istutaan rauhassa iltaa. Noin 30 hengen PeräHarakan kabinetin voi myös varata omaan käyttöön ja järjestää vaikka ikioman biljardi- tai darts-illan.
Kauppakeskus Sellon Ratsutorin rauhassa sijaitsevaa Basea Vuokko Varila-Kiverä kuvaa monitoimiravintolaksi, jossa voi rauhoittua ruokailemalla tai nauttimalla vaikka lasillisen viiniä. Viihtyisien sisätilojen lisäksi on käytössä kaksi viehättävää terassia.
Ratsutorille aukeavaa, ympärivuotisessa käytössä olevaa aurinkoterassia ravintoloitsija kuvaa lähitienoon parhaaksi. Kesätorstaisin siellä soittaa bändi after work –musiikkia. Sellokäytävän terassilla voi nauttia oluen tai viiniä ja myös ruokailla ihmisvilinää seuraten.
– Tasokkaan keittiön omaava suosittu ruokaravintolamme on mainittu monissa yhteyksissä myönteisessä mielessä erilaiseksi kauppakeskusravintolaksi. Se onkin idea, johon olemme tähdänneet määrätietoisesti alusta alkaen.
Arkisin tarjoillaan à la carte lounas ja buffet-lounas. A la carte -listan annoksia keittiö valmistaa myöhään iltaan asti. Usein järjestetään erilaisia ruokatapahtumia, kuten parhaillaan vietettävät äyriäisviikot.
Yksi Vuokko Varila-Kiverän toiveiden täyttymys on Basen oma ja aktiivinen noin 200 jäsen viiniklubi. Turhia hienostelemattomaan klubiin mahtuu vielä hyvin mukaan.
Alberga ja Base ovat mukana myös kotimaista laadukasta lähiruokaa edistävän EspooMenun luomisessa. Ravintoloiden nettisivuille on kerätty paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä yritys- ja ruokatietoa.
TAMMIKUU 2012
To 12.01. Tasapeli
Pe 13.01. Tasapeli
To 26.01. Tasapeli
Pe 27.01. Tasapeli
La 28.01. Tumma & Blondi
HELMIKUU 2012
To 09.02. Tasapeli
Pe 10.02. Tasapeli
La 11.02. Tasapeli
Ti 14.02. Ystävänpäiväilta / Tasapeli
Pe 24.02. Tumma & Blondi
Ravintolat Alberga ja HarakanPesä
Leipurinkuja 2
02650 Espoo
Puh. 09 512 3600
www.ravintolaalberga.fi
www.harakanpesa.fi
Ravintola Base
Leppävaarankatu 3-9
02600 Espoo
Puh. 09 5123 6060
www.ravintolabase.fi