Diplomitanssinopettajat Vieno ja Heikki Ketonen ovat kilpauransa jälkeen opettaneet tanssia kaikenikäisille jo vuodesta 1984 lähtien. Energinen ja hyväntuulinen pari kutsuu kaikenikäisiä tanssin pariin. Tanssikoulu Tanssin Maailma Ketosessa laitetaan jalalla koreasti ja mieltä vireäksi mitä erilaisimpien tanssien ja tanssi-kokoonpanojen merkeissä. Tule mukaan!

Diplomitanssinopettajat Vieno ja Heikki Ketonen
Tanssi on mahtava liikuntamuoto. Sen parissa kunto kohenee, motoriikka paranee ja sen parista löytää hienoja ystäviä. Parasta tanssissa on, että sitä voi harrastaa vaikka koko perhe yhdessä. Vieno ja Heikki Ketonen ovat tästä oiva esimerkki: heidän kaksi tytärtään ovat tanssineet vanhempiensa jalanjäljille ja ovat jo molemmat voittaneet ikäluokkansa mestaruuksia. Vieno ja Heikki kahmivat tanssissa aikanaan peräti 13 Amatöörien Suomen Mestaruutta ja sijoittuivat yhdeksänneksi ammattilaisten EM-vakiotansseissa. Niin lattarit kuin vakiotkin taipuvat tältä energiseltä ja iloiselta parilta kuten ovat taipuneet jo vuosia ympäri Suomen.
– Tanssikoulun perustaminen oli meille ihan luonnollista, olemme omistaneet koko elämämme tanssille, Heikki sanoo.

Lasten sosiaaliset kanssakäymisen taidot kehittyvät tanssin parissa.
Yli kolmen vuosikymmenen kokemuksella Vieno ja Heikki ovat oppineet sen, että miehetkin kannattaa vaikka puoliksi raahata tanssilattialle.
– Kerran innostuttuaan heitä ei sitten meinaakaan saada sieltä enää pois, Vieno naurahtaa.
– Hienointa on ollut nähdä, kuinka ikään katsomatta vasta-alkajat kehittyvät. Heistä tulee rennompia ja avoimempia, Heikki innostuu.
– Esimerkiksi lapsilla sosiaaliset kanssakäymisen taidot kehittyvät tanssin parissa kuin itsestään, mikä erityisesti teini-ikäisille on tärkeää, Vieno lähettää terveisiä lasten vanhemmille.
Tanssikoulu Ketosen tanssitarjonta on todella laajaa: lava-seuratansseista Hip Hop Street´iin ja kilpatanssista yksityis- ja yrityskursseihin.

– Kilpatanssiparimme ovat voittaneet 11 SM-kultaa, 7 kpl SM-hopeaa ja 6 SM-pronssia, Vieno kertoo. Kilpatanssiseurassa on kaikenikäisiä tanssipareja pienistä lapsista aikuisiin.
– Poikia kaivataan koko ajan lisää, Vieno kutsuu. Lue lisää: www.danceworld.fi
Ketosten tanssikoulun lattian valtaavat välillä yksinomaan naiset.
– Bailatinon tuliset lattarit sopivat kaikenikäisille naisille. Bailatinosta saa yhtä kovan hyödyn kuin aerobickista mutta ilman nivelille kohdistuvaa rasitusta, Vieno kertoo.
– Elokuun puolivälissä viikolla 34. alamme taas tanssia täysillä! Seuraa ajankohtaisia tiedotteitamme nettisivuiltamme, Vieno ja Heikki toivottavat.
Tervetuloa ensimmäisiin Helsinki Open Dance Festival, IDSF International Open sekä suomalaisparien GP tanssikilpailuihin!
Tanssikilpailu pidetään Helsingin Kisahallissa 14.-15.11.2009.
Tapahtumaan odotetaan noin 1000 tanssijaa ja tanssinystävää yli 20 maasta.Kilpailun järjestävät Tanssin Maailma Vieno ja Heikki Ketonen, tanssiurheiluseura Dance World yhteistyössä IDSF ja Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n kanssa.
Lue lisää: www.helsinkiopen-dancefestival.fi
Tanssikoulu Tanssin Maailma Ketonen
Porttikuja 7, 00940 Helsinki
(Kontula)
+358 (0)40 774 9024
www.tanssinmaailmaketonen.fi