Yrityskuvalehti

Vapaa-aikaUrheiluvälineliikkeet

Asiantuntevan palvelun Sportia Järvenpäästä laatumerkit liikuntaan

Maanlaajuinen Sportia-ketju palvelee asiakkaita asiantuntevasti myös Järvenpään keskustassa Sibeliuksenkadulla. Pari vuotta Sportiakauppiaana toiminut Jukka Sotamaa kertoo liikkeen tarjoavan kattavan valikoiman harrastusvälineitä eri lajeissa, aina kuntoilijan ja harrastelijan tasolta kilpatoimintaan saakka.

-Palvelu on meille kunniaasia. Tärkeintä on, että voidaan tukea järvenpääläisten ja lähiseudun ihmisten liikuntaharrastuksia. Tahto viedä liikunnan ilosanomaan eteenpäin on vahva, se on meille yhteinen päämäärä, Sotamaa toteaa.

Hiihtokeleistä kannattaa ottaa kaikki irti Nyt kun eteläiseenkin Suomeen on saatu reippaasti lunta, eletään talviurheilun, ja erityisesti hiihtolajien parasta sesonkia. Tämä näkyy myynnissä myös Järvenpään Sportiassa, jossa suksikauppa käy vilkkaana. Haastattelun lomassa Sotamaa myy muutamat sukset asiakkaille, ja kehuu samalla lajin monipuolisuutta.

– Kehoa tasaisesti kuormittava hiihto sopii mainiosti polvi-, lonkka tai kyynärvaivaisille, joille juoksu olisi turhan kuluttavaa ja raskasta. Lisäksi erityisesti hiihtäminen perinteisellä tyylillä on erinomainen talviajan harjoittelumuoto juoksijoille.

Muutaman edellisen talven hittituotetta, pitopohjasuksea löytyy Peltoselta, voiteluvapaa suksi puolestaan Salomonilta. Luonnollisesti laajasta suksivalikoimasta löytyy myös voideltavia suksia, Fischereita ja Atomiceja.

– Kilpasuksiakin asiakas halutessaan saa, sillä teemme yhteistyötä Vantaan Tammiston Sportian kanssa.

Sportia Järvenpään kauppias Jukka Sotamaa iloitsee siitä, että etelään on vihdoin saatu lunta. - Sukset menevät kaupaksi loistavasti, Sotamaa kertoo.

Tiivis yhteistyö takaa onnistumisen

Sotamaa kertoo, että yhteistyö on muutenkin tiivistä Tammiston Sportian lisäksi muiden lähialueiden Sportioiden, Klaukkalan ja Hyvinkään kanssa.

– Näen liikkeiden elinehtona, että teemme yhteistyötä, ja mietimme yhdessä mihin suuntaan haluamme liikkeitämme viedä. Yritämme myös viedä tuotevalikoimaa asiakkaiden haluamaan suuntaan eli siinä suhteessa kuuntelemme asiakkaita.

Sportian kenttäpäällikkö Mika Seitsosen mukaan yrittäjän omaa tahtoa tuodaan esille paikkakunnalle sopivalla tavalla.

– Jos yrittäjä esimerkiksi näkee, että alueella kalastus on vahva, hän saa siihen panostaa.

Tänä päivänä Sportialla on 58 myymälää eri puolilla, mutta vahvana urheilukaupan tekijänä kasvua haetaan edelleen uusien yrittäjien ja liikkeiden kautta.

Seitsonen kehottaakin asiasta kiinnostuneita käymään Sportian verkkosivuilla, jossa on asiasta lisää tietoa. Uusia yrittäjiä halutaan pääkaupunkiseudusta aina Ouluun saakka.

– Toki olemme kiinnostuneet kaikista paikkakunnista, joissa Sportiaa ei vielä ole.

Sportia-ketju myy yksinoikeudella laadukkaita Stuf-ulkoiluvaatteita ja lumilautoja.

Aktiivista seurayhteistyötä

Liikunnallisesti vireässä Järvenpäässä Sportia tekee paljon yhteistyötä niin suurten kuin pienten seurojen kanssa, yksittäisten joukkueiden ja yritysten kanssa. Seuratekstiili- ja urheiluvälinevalikoimassamme edustettuina ovat kaikki laadukkaat, tunnetut kotimaiset ja kansainväliset merkit sekä Sportian oma Team Sportia -merkki.

– Vahvaa seurayhteistyötä on tehty jääkiekko- ja salibandyjoukkueiden sekä voimailu- ja voimisteluseurojen kanssa. Erityisesti ensiksi mainitut ovat Järvenpäässä vahvoja lajeja. Järvenpään Haukkojen olemme solmineet  yhteistyösopimuksen. Järvenpään Sportiasta asiakas löytää halutessaan paljon kansainvälisiä merkkejä, mutta tekstiilipuolelta esiin nousevat myös ketjun omat merkit North Bend ja Stuf, joita ainakin hinnan puolesta voi luonnehtia järkiostoksiksi.

– Meiltä löydät muun muassa Asicsin, Haltin, Adidaksen, Niken, Luhdan, Icebugin, Bauerin, Reebokin ja CCM:n tuotteita. Nuo kaikki ovat vahvoja tekijöitä isoissa merkeissä. Vaikka tekstiilipuoli meillä vahva onkin, pelkästään vaateliike emme ole. Esimerkiksi jääkiekkopuolemme tulee laajenemaan merkittävästi.

Sportian omista merkeistä Sotamaa nostaa esille pyörämarkkinoilla vahvan Titania-merkin, joka tarjoaa lapsille, naisille ja miehille Suomessa suunniteltuja polkupyöriä kohtuuhintaan.

– Lisäksi suurin osa Titanian pyöristä on vielä valmistettu Euroopassa.

Jasmin esittelee Sportia Järvenpään laajaa luistinvalikoimaa. Jääkiekko-osasto tulee laajenemaan entisestään.

Frisbeegolfin pro shop -liike

Yhtenä esimerkkinä liikkeen laajasta lajivalikoimasta Sotamaa nostaa esiin frisbeegolfin, joka on muutamassa vuodessa kasvattanut huimasti suosiotaan. Oma rata lajia varten löytyy tänä päivänä myös Järvenpäästä. Frisbeegolfin osalta Järvenpään Sportia on niin sanottu pro shop -liike.

– Kaikki myyjämme on koulutettu lajiin, meiltä löytyy erittäin kattava valikoima kiekkoja. Ja tarvittaessa aloittelevalle ja lajiin tutustumaan haluavalle ryhmälle meiltä saa opettajan mukaan. Juoksu on viime vuosina ollut vahvasti kasvussa oleva laji, joka näkyy muun muassa massajuoksutapahtumien suurena suosiona kävijäennätyksineen.

– Juoksu on meilläkin vahva laji, parhaina päivinä on myyty yli 60 paria juoksukenkiä. Nyt suosiossa ovat nastoitetut kengät. Pitkän syksyn takia Gore-Tex-kalvolla varustettuja kenkiä myytiin paljon. Ensi kesän kovia juttuja on paljasjalkajuoksujalkineen tulo markkinoille. Sillä saadaan aivan erityisellä tavalla jalkapohjanlihakset käyttöön.

Sportiasta löydät myös laadukkaat North Bend -tuotteet.

Nettisivuilta tuoreimmat tarjoukset

Sportia-ketjulta löytyy erittäin kattavat nettisivut, joiden alta löytyy myös tietoa Järvenpään Sportiasta. Nettisivuilta asiakas löytää tuoreimmat tarjoukset sekä kuvastot.

– Kaikkea mitä kuvastossa on, pyritään myymään myös meillä Järvenpään Sportiassa. Jatkossa aiomme panostaa sosiaaliseen mediaan, erityisesti Facebookiin, jonne on suunnitteilla oma profiili. Näin asiakkaamme saisi helposti ja ennen kaikkea nopeasti tietoa tulevista tuotteistamme ja päivän tarjouksista, kauppias Jukka Sotamaa sanoo.

Jukka, Miika, Jasmin ja Taru toivottavat kaikki tervetulleiksi Järvenpään Sampotalon kauppakeskuksen 2. kerroksessa. Kuvasta puuttuvat asiakaspalvelutiimiin myös kuuluvat Silja ja Visa.

Avoinna:
ma-pe 10-19, la 10-15.

Yhteystiedot

Sportia Järvenpää
Sibeliuksenkatu 18-22, 2 krs.,
04400 JÄRVENPÄÄ

Sähköpostiosoitteen alkuosa:
jarvenpaa
Sähköpostiosoitteen loppuosa:
sportia.com


www.sportia.fi/jarvenpaa
puh. (09) 273 1719

Powered by Ubique Oy